Talon tarina

Kun olimme tehneet päätöksen lähteä Roomaan, ensimmäinen iso homma oli laittaa talo myyntiin. Tämä talonmyynti olikin avainasemassa tässä meidän koko onnellisuusprojektissamme, sillä meillä oli käynyt aikamoinen mäihä taloa ostaessamme kaksi ja puoli vuotta sitten.

Ennen kuin selitän koko jutun, on tärkeä ymmärtää Piilaakson ja sitä ympäröivän alueen asuntomarkkinoita. Täällä asuminen on järkyttävän kallista. Asunnot ovat hinnoissa, mutta sen lisäksi, että ne maksavat paljon, niiden hinnat myös vaihtelevat järkyttävän korkeista tähtitaivaallisiin lukemiin riippuen vuodesta ja vuodenajasta. Talojen hinnat ovat kyllä nousseet tasaiseen tahtiin niin kuin muuallakin, mutta välillä hinnat lähtevät hallitsemattomaan nousuun ja lopulta repeävät täysin käsistä. Näin käy etenkin San Franciscossa, mutta myös täällä meidän pienemmässä kaupungissa. Lopulta hinnat ovat niin järkyt, ettei kellään täysipäisellä ole varaa taikka intressiäkään laittaa niin karmeita summia talonostoon. Silloin ostajat perääntyvät ja yhtäkkiä koko asuntomarkkina menee jäihin. Hinnat lähtevät laskuun ja laskevat niin kauan kunnes ostajat taas ilmestyvät kehiin. Tähän vielä sitten kaikki lainakuviot ja pankkien lupaukset alhaisista koroista, niin soppa on valmis.

Kun muutimme tänne Kaliforniaan nelisen vuotta sitten, etsimme asuntoa melkein vuoden. Muutimme kalustetusta asunnosta toiseen ja vietimme viikonloput katsomassa toinen toistaan kauheampia lääviä, sillä vaikka hinnat olivat paikallisen mittapuun mukaan suht alhaiset, ne olivat edelleen meidän mittapuun mukaan korkeat. Teimme yli puolen miljoonan tarjouksia taloista, jotka olivat niin kauheassa kunnossa, että sisään mennessä tarvitsi suurinpiirtein hengityssuojaimet. Onneksi joku käteisostaja meidän aina päihitti näissä asuntokaupoissa, sillä hommassa ei ollut järjen hiventäkään.

Lopulta luovutimme ja muutimme vuokralle kivaan asuntoon rannan lähelle.

“Ei tullut meistä talonomistajia”, me sanoimme ja olimme hetken tyytyväisiä. Kunnes saimme parin kuukauden päästä kuulla vuokra-asuntomme menevän myyntiin. Muistan edelleen tuon syksyisen illan kun sain puhelinsoiton asiasta. En meinannut uskoa todeksi, että joutuisimme jälleen etsimään uuden asunnon ja muuttamaan.

Sitten meillä kävi tämä edellä mainittu mäihä.

Kuulimme, että uuden taloyhtiön kolme viimeistä taloa olivat myymättä ja verotussyistä rakentaja joutuisi myymään ne “pilkkahintaan”, sillä taloista oli päästävä eroon tiettyyn päivään mennessä. Talot olivat siis aivan uusia, järjettömän kokoisia kartanoita aivan moottoritien kupeessa vilkkaasti liikennöidyn kadun varressa. Ei siis mikään unelmakoti meille ollenkaan. Mutta, nyt saattaisimme saada talon “halvalla” jos uskaltaisimme tehdä tarjouksen. Ja talo olisi meidän oma. Ei enää vuokra-asunnon etsimistä kahden koiran kanssa paikassa jossa kukaan ei halua koiria. Ei enää tavaroiden pakkaamista ja muuttamista. So what jos talo ei ollut täydellinen?

Talosta tuli meidän ja maksoimme siitä huomattavasti vähemmän kuin naapurimme, jotka olivat ostaneet omansa jo rakennusvaiheessa.

Ja sitten hinnat lähtivät jälleen kerran nousuun.

Loppu onkin sitten historiaa. Ymmärrän nyt, että tämä talo tuli elämäämme juuri oikealla hetkellä. Vaikka se ei ollutkaan meille unelmiemme koti, se ajoi asiansa. Ja nyt se auttaa meitä toteuttamaan tämän irtioton. Myimme nimittäin talomme alle kolmessa viikossa ja saamme siitä juuri sellaisen summan rahaa, että uskallamme lähteä Roomaan toteuttamaan miehen unelmia ilman, että paniikissa joudumme kaapimaan viimeiset säästömme säästöpossun pohjalta. Ja kun minäkään en ole mikään suurituloinen uranainen, joka tätä perhettä kykenisi täysin elättämään. Todellakaan.

Lisäksi saamme asua talossa kesäkuun loppuun saakka ilman eri korvausta, joten pihallekaan emme joudu vaikka talo vaihtaakin omistajaa tämän kuun lopussa. Paremmin ei tämä asia olisi voinut hoituakaan. Ensi viikolla taidetaan paperit vihdoin allekirjottaa, täällähän tämä talon myynti ja ostoprosessi kestää usein sen 30 – 45 päivää. Pitkän kaavan mukaan siis mennään. Mikä on ehkä hyvä, että on voinut tottua ajatukseen siitä, että lähdemme tästä talosta pian pois. Luulen, että kun nimet on kauppakirjaan laitettu, ilmassa on kuitenkin lopullisuuden tuntua, koska silloinhan tästä koko Rooman seikkailusta tulee totista totta. Siis ihan oikeasti.

No turning back, niin sanotusti.

 

 

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s