Viimeinen työpäivä

Miehellä oli sitten tänään viimeinen työpäivä. Tai ei siis viimeinen ikinä, mutta ainakin vähään aikaan. Ja todennäköisesti viimeinen tässä kyseisessä jättifirmassa. Takana 17 ja puolen vuoden työputki, johon on mahtunut vaikka minkänäköistä ylä-ja alamäkeä. Ei siinä mitään, hyvä työpaikkahan se oli, josta lopulta maksettiin myös enemmän kuin kohtuullista palkkaa. Mutta jossain vaiheessa mikään rahamäärä ei enää riittänyt motivoimaan miestäni tekemään tuota hommaa. Varsinkin kun alkoi vahvasti olla sellainen tunne, ettei firmassa juurikaan välitetty hänestä ihmisenä. Välillä, kun porukkaa oli irtisanottu oikealta ja vasemmalta, mies teki kolmenkin ihmisen hommia yhtäaikaa vailla mitään ylityökorvauksia. Sairaspäivät menivät vuosilomista ja vuosilomakin oli naurettavan lyhyt.  Welcome to America.

Viime vuonna kun mieheni piti kokonaiset kolme viikkoa lomaa putkeen, kolleegat taivastelivat loman pituutta suureen ääneen.

“Eihän kukaan voi ottaa kolmea viikkoa putkeen lomaa”, he sanoivat.

Voi, kun vaan ottaa. Kyllä siitä tosin piti pientä kädenvääntöä käydä pomon kanssa. Mutta kun pomokin vaihtui aina parin kuukauden välein, sekin lomapyyntö onnistui livahtamaan takaovesta ikään kuin vahingossa kun toinen oli lähdössä ja toinen vasta tulossa.

No nyt on lomaa. Laskeskelin, että suurin piirtein kaksi kuukautta.  Ja sitten alkaa opinnot, jos siis kaikki viisumiasiat selviää. Ja tuon työstressin jälkeen opiskelukin saattaa tuntua lastenleikiltä.

Mies ei mennyt toimistolla enää tänään, vaan teki “töitä” kotoa käsin. Vaikka eipä noita töitä enää juuri ollut. Lähinnä hän kirjoitti jäähyväissähköpostin, jonka laittoi suurelle ryhmälle jakeluun. Vastauksia alkoi satelemaan välittömästi. Kävi ilmi, ettei moni edes ollut tiennyt mieheni lähtevän. Sana ei siis ollut kiertänyt, kun mieskään ei ollut asiaa toitottanut sitten lähipiiriä ja omaa tiimiänsä pidemmälle. Hetken hän jaksoi vastailla ihmisten ihmettelyihin, sitten hän laittoi pillit pussiin ja sanoi, että se on siinä. Seuraavaksi hän juoksi pitkin taloa ja huusi onnesta niin kovaa, että koiratkin säikähtivät.

Kovasti hän oli myös liikuttunut ihmisten viesteistä. Eräs hänen alaisensa oli kirjoittanut hänelle pitkän kirjeen, jossa hän kertoi kuinka suuri positiivinen vaikutus miehelläni on ollut hänen näkemykseensä johtajuudesta ja tiimityöskentelystä. Tuntui varmaan hyvältä kuulla olleensa tärkeä. Kun sitä selkääntaputtelua ei ole kauheasti tässä viime aikoina ollut, jos rahallisia bonuksia ei lasketa. Mutta kuten olen tainut mainita, jossain vaiheessa se rahakaan ei enää rauhota. Eikä se tietenkään koskaan korvaa toisen ihmisen vilpitöntä ihailua ja kiitosta, sillä kun ei ole hintaa.

Nyt sitten keskitytään pakkaamaan taloa. Itse olen aivan vimmassa myynyt huonekaluja netissä paikallisessa Facebook-ryhmässä jossa tavara kiertää. Sunnuntaina olisi tarkoitus aamulla pitää pihamyyjäiset. Sitten lähdetään pakkaamaan taloa, tai mitä siitä on jäljellä. Toivottavasti jo keskiviikkona voimme viedä suurimman osan jäljellä olevista tavaroista säilytykseen. Viikon päästä tulevat siivoojat. Ja sitten tämäkin vaihe meidän elämänmuutoksesta on ohi ja seikkailu voi melkein alkaa.

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s