Muuttohelvetti

laatikot

Nyt kun muuttohelvetti on tältä erää ohi, olen ehtinyt hieman mielessäni prosessoida kaikkea sitä mitä viime viikolla tapahtui. Suosittelen muuttoa kelle tahansa opettavaisena kokemuksena omaan psyykeeseen ja vähän muidenkin ihmisten psyykeeseen.

Minulle tämä on jo viides kerta kun aikuisiällä muutan maasta maahan ja neljäs kerta mannerten väliselle muutolle. Mies on ollut näistä muutoissa mukana kaikissa paitsi ensimmäisessä, jolloin muutin tänne Kaliforniaan koiran ja kahden matkalaukun kanssa mennäkseni hänen kanssaan naimisiin.

Muutto on aina stressaava, vaikka muuttaisit vain korttelin päähän, mutta ulkomaille muutto on sitten vielä omaa luokkaansa. Mies reagoi stressiin voimakkaasti kehollaan, yleensä saamalla migreenikohtauksen. Kun muutimme yli kymmenen vuotta sitten Sveitsiin, mies makasi muuttopäivänä sängyssä vanhempiensa pimennetyssä vierashuoneessa vuosisadan migreenikohtauksen kourissa sillä välin kun minä ohjailin muuttomiehiä ja yritin samanaikaisesti pitää kolmevuotiasta poikaamme silmällä. Koska en kyennyt ihan joka huoneessa olemaan samanaikaisesti, muutto miehet pakkasivat vähän kaiken mitä eteen tuli. Kun pääsimme Sveitsiin, löysin eräästä muuttolaatikosta mm. täyden roskapussin paperiroskia! Onneksi ei sentään ruokaa ollut siinä pussissa…

Noh, se oli sitä aikaa kun firma maksoi muuton, emmekä pakanneet mitään itse, osoitimme vain sormella tavaroita jotka piti pakata mukaan. Seuraavissa muutoissa pakkasimme tavarat enimmäkseen itse ja mies oli joka kerta enemmän tai vähemmän migreenin kourissa. Tai sitten hän oli migreenilääkkeistä niin väsynyt, että käveli päin seiniä. Mieheni migreenit nimittäin eivät ole niitä ihan tyypillisiä, jossa päätä särkee, vaan hänellä on ns. silmäoireita, joissa näkökenttä joko kapenee tai häiriintyy. Tunti silmäoireiden alkamisesta alkaa oksentaminen, joka jatkuu sen neljästä kahdeksaan tuntia, jos hän ei kerkeä lääkkeitä ottamaan. Lääkeet estävät oksentamisen, mutta eivät huonoa oloa, joten arvata saattaa missä kunnossa mies on.

Jokaisessa muutossa miehen migreeni on ollut paikalla, enemmän tai vähemmän. Niin kävi myös tässä viimeisimmässä. Torstaina aamulla, kun teimme ennen kahdeksaa lähtöä minun USAn kansalaisuusseremoniaani (hain siis kansalaisuutta, läpäisin kaikki haastattelut ja nyt sitten vihdoin tuo valanvannomistilaisuus oli käsillä, luonnollisesti juuri meidän muuttopäivänä, kuinkas muuten) mies alkoi oksentaa. Hän ei ollut tässä vaiheessa tosin juuri syönyt vuorokauteen ja nukkunutkin vain parisen tuntia, joten kunto oli sen mukainen. Että ehkä migreenillä ei ollut tämän asian kanssa mitään tekemistä.

“Mitä jos jäisit tänne pakkaamaan ja soittaisit vielä vanhempasi avuksi”, minä ehdotin kun mies viimein ilmestyi vessasta kalpeana.

Mies näytti helpottuneelta. Tiedän, että hän halusi olla kannustamassa minua tuolla valanvannomistilaisuudessa, mutta jos hänen stressinsä siitä kaksikertaistuisi, ei kiitos. Sitäpaitsi tämä Amerikan kansalaisuus ei ollut minulle mikään elämääkin suurempi asia (niin kuin se joillekin on), joten mulle oli ihan sama oliko mieheni tai kukaan muutakaan paikalla tilaisuudessa vai ei. Joten mies jäi kotiin ja hyvä että jäi, sillä en usko, että olisimme kaiken saaneet valmiiksi jos hänkin olisi jättänyt muuttotouhut neljäksi tunniksi torstaina.

Jälkeenpäin puimme yhdessä tuota hänen stressiään, se oli nimittäin niin käsinkosketeltavaa enkä rehellisesti sanottuna ollut ikinä nähnyt miestäni tuollaisena. Hän ei kuullut kun hänelle puhuttiin, luki ohjeita papereista väärin, säntäili paikasta toiseen kuin päätön kana ja hoki kokoajan miten paljon meillä on vielä tehtävää. Itsellä pinna kiristyi hänen kanssaan päivä päivältä enemmän ja hänen energiansa sai minutkin stressaamaan. Huomasin kuitenkin, että vaikka meillä oli paljon tekemistä ja aikataulut painoivat päälle, sisälläni vallitsi rauha. Mikä on kyllä saavutus, kun minut tuntee. Aikoinaan, yli vuosikymmen sitten, laitoin kahteen sähköpostiosoitteeseen universumiin toiveen rauhasta kaaoksen keskellä (sanityinmadness ja calmnessinchaos) ja jotain kehitystä on tainut tapahtua. Hyvä tietää, että jooga ja mindfullness harjoitukset eivät ole olleet turhia! Puhumattakaan sitten siitä, että viikottain hoet, näet ja kirjoitat noita sähköpostiosoitteita yhä uudelleen ja uudelleen. Mielemme voima on valtava.

Kun muuttomiehet peruivat torstaina tulonsa ja jouduimme siirtämään lopullisen muuton perjantai aamuseitsemäksi, otin uutisen vastaan buddhalaisella tyyneydellä miehen juostessa pitkin kämppää hiki päässä. Lopulta hän hermostui minuunkin:

“Miten sä voit olla noin perkeleen rauhallinen, tajuatko, että muuttomiehet tulevat tänne vain kaksi tuntia ennen siivoojia, emmekä vieläkään tiedä mahtuvatko kaikki tavaramme edes sinne säilytykseen!”

Perjantai-iltana kun kävimme saunassa (mies on rakentanut saunan appiukon pihaan) ja istuimme jälkeenpäin punaviinilasit kourassa terassilla, mieskin pohti omaa käytöstään.

“En tajua miten olin niin tiltissä. Tuntui, etten saa otetta mistään ja kelasin vain kokoajan omassa päässäni kaikkea sitä mikä vielä voisi mennä vikaan. Mulla pitää olla vaihtoehto A:n lisäksi B, C ja mieluiten vielä D, kaiken varalta.”

Mielenkiintoista. Mä ajattelen itse aina sitä A vaihtoehtoa, ehkä vähän B:tä, mutta en sitten sen enempää.Kuten englanniksi sanotaan, I’ll cross that bridge when I come to it, ylitän sen sillan sitten kun tulen sille kohtaa. Jos siis ikinä sinne sillalle edes saavun. Koska joskus homma menee niin kuin Strömssössä. Hyvin erilaiset maailmankatsomukset meillä miehen kanssa, ainakin mitä tulee suunnitelmallisuuteen, täytyy sanoa. Kyllähän minäkin kelailen asioita päässäni, mutta en näköjään ihan samassa mittakaavassa kuin mies. Luulen tosin, että miehen muuttostressiin yhdistyi monen monta muutakin asiaa, kuten se, että hän oli juuri ottanut loparit työpaikasta, jossa oli ollut melkein kaksi vuosikymmentä. Ja viisumistakaan ei ollut vielä tietoakaan. Ja niin edelleen.

Muuttomiehet kantoivat viimeisen huonekalun ulos talosta juuri samalla hetkellä kun siivoojat kurvasivat pihaan. Siivottuaan kämpän lattiasta kattoon meille jäi tunti aikaa kunnes luovutimme avaimet talon uuden omistajan välittäjälle, joka olisi iltapäivällä vastassa uutta omistajaa kun tämä saapuisi uuteen kotiin Oregonista odottelemaan muuttoautoja saapuvaksi. Hyvin ehdittiin, vai mitä?

“Kun muutamme seuraavan kerran, sä voit lähteä vaikka jonnekin minilomalle ja mä palkkaan muuttomiehet hoitamaan koko homman”, minä totesin miehelle mennessämme illalla nukkumaan.

“Sovitaan näin”, mies sanoi ja huokaisi.

PS. Eilen tuli uudelta omistajalta meiliä. Heidän muuttonsa onkin viivästynyt nyt sitten viikolla. Eli turhaan kiirehdimme ja stressasimme tuota aikataulua, siellä se talo nyt istuu vielä viikon tyhjillään, huoh.

 

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s