Välitilassa

Mies on edelleen Kaliforniassa, mutta lähtee sieltä Suomeen huomenna. Hän on ehtinyt viimeisen viikon aikana myymään autot ja laittamaan viimeisetkin tavarat säilytykseen. Perunut matkapuhelinliittymät, autovakuutukset ja CostCo tukkukorttimme. Ja mitähän vielä? Tunnelma on kuulemma surrealistinen, vain kaksi matkalaukkua sekä golfbägi jäljellä, kaikki muu tavara on joko myyty tai laitettu varastoon. Emme omista enää juuri mitään ja senkin minkä omistamme, on sullottu pois silmistä pariksi vuodeksi. Toisaalta vapauttava tunne, mutta toisaalta myös pelottava, jos sitä oikein alkaa ajattelemaan. Miten olemmekin niin riippuvaisia tavaroistamme? Vai olemmeko sittenkään? Se nähdään kai sitten syksyllä, kun uusi elämämme todella alkaa Italiassa.

Itse olen viettänyt viimeisen viikon mökkielämää. Elän siis niin sanotusti välitilassa. En oikein osaa edes ajatella Italiaa ja Roomaa vielä. Tai ehkä kyse on siitä, etten edes haluakaan ajatella sitä. Ensin tämä Suomen keikka hoidetaan kunnialla päätökseen, sitten vasta keskityn tulevaisuuteen. Mutta outoa ajatella, ettemme palaa vanhaan ja tuttuun Kaliforniaan. Hui.

Poikakin kyseli, että montako viikko koulun alkuun. Vielä taitaa olla ainakin kuusi ja tämä tieto helpotti. Hänkin sanoi, että vähän pelottaa ajatus uudesta koulusta. Eikä ihme. Kun on vain koulunsa nähnyt kuvissa netissä. Vähän se muakin pelottaa. Että onko se sellainen kuin ajattelimme, että se on. Ja mitä jos ei olekaan? Noh, sekin silta ylitetään sitten kun sille tullaan. Toivottavasti niitä siltoja ei vain ole kauheita määriä tulossa vastaan. Tai vielä pahempaa, jokia ilman siltoja! No, eiköhän niistäkin jollain kanootilla selvitä.

Nyt odottelen miestä tänne Suomeen tulevaksi. Sitten varmaan aletaan henkisesti työstämään yhdessä sitä mitä tässä nyt on tullut tehtyä. Lentoliput Roomaankin pitäisi varmaan ostaa. Koska pianhan se elokuun loppu sieltä eteen putkahtaa, todennäköisesti nopeammin kuin olimme ajatelleetkaan. Niinhän siinä yleensä käy.

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s