Amerikkalainen ystävä

Pari päivää sitten törmäsimme kadulla erääseen naiseen, joka välittömästi meidät bongattuaan työntyi luoksemme.

“Oletteko amerikkalaisia?” hän kysyi. Ehdimme tuskin vastaamaan, kun hän alkoi jo suoltaa lisäkysymyksiä ja kommentteja. Hän kertoi olevansa itsekin amerikkalainen ja sen kyllä kuuli myös aksentista, tosin siinä oli jännä sivujuonne, jota en osannut paikantaa ennen kuin hän paljasti olevansa alunperin Minnesotasta. Siellähän tuo murre ja tiettyjen sanojen ääntäminen on aika jännän kuuloista ainakin mun korvaani.

Ensimmäisen viiden minuutin aikana tämä nainen kertoi olevansa 51-vuotias triatlonisti, joka on käynyt 21:ssä maassa ja joka treenaa tällä hetkellä Frankfurtissa pidettävää triatlonia varten. Italialaisia hän haukkui, koska he eivät osaa englantia. Kuulemma kaikissa niissä muissa kahdessakymmenessä maassa puhuttiin nimenomaan englantia. Samaan hengenvetoon hän ilmoitti myös missä salilla käy treenaamassa.  Naisella oli pitkä, blondattu kihara tukkapehko ja hän oli erittäin ruskettunut. Väittäisin myös, että hänelle oli tehty ainakin rintavarustukseen jonkinasteista kirurgiaa. Hänellä oli puhuessaan myös vaikeuksia seistä paikoillaan, hän ikään kuin tepasteli edessämme kuin pieni lapsi, jolla on valtava pissahätä. Jotakin hänen maneereissaan ja puhetavassaan sai sisäiset varoituskelloni soimaan. En ollut varma uskoinko hänen puheistaan puoliakaan. Lisäksi täytyy kyllä sanoa, ettei hän kyllä näyttänyt ulkoisesti siltä, että treenaisi triatlonia varten, tosin kilpaileminen ja osallistuminen ovat tietenkin kaksi eri asiaa. Ainahan sitä voi treenata ja osallistua, ilman että on ihan superkunnossa.

Nainen kertoi laveasti (ja kovaäänisesti) kuinka hän on asunut täällä Italiassa jo puolisen vuotta ja saanut porttikiellon eräälle punttisalille. Samantien hän myös ilmoitti saaneensa kerran porttikiellon punttisalille, joka sijaitsi Beverly Hillsissä ja maksoi 250 taalaa kuussa. Öö, miksi tämä tieto oli tärkeä?  Ja mitä pitää tehdä, että saa porttikiellon punttisalille?

Kohtaamisemme oli tuskin kymmentä minuuttiakaan, mutta sen aikana kävi selväksi, että naisella ei ollut ihan kaikki muumit laaksossa. Vaikea varsinaisesti sanoa mikä hänessä ilmensi tätä asiaa, ehkä kyseessä oli monta pientä yksityiskohtaa. Päästyämme naisesta eroon mies vilkaisi minua:

“Olikohan tuo nainen käyttänyt jotain aineita? Ihan ei ollut kohillaan hänellä kaikki.”

Jep. Spekuloimme hetken sitä miksi nainen oli täällä Roomassa ja millä varoilla, mutta sitten unohdimme asian kokonaan. Kunnes törmäsimme häneen uudelleen tänään, tällä kertaa ruokakaupassa. Hän työnsi ostoskärryjä ja puristi samalla käsissään useita tyhjiä hedelmäosoaston muovipusseja. Meidät nähdessään hän moikkasi meitä pikaisesti ja kiirehti ohitsemme tuskin katsoen meihin päinkään. Hän vaikutti vielä oudommalta kuin edellisellä kerralla.

Menimme miehen kanssa tutkimaan pesuaineita viereiselle käytävälle kun yhtäkkiä kuulimme kassojen luota kovaa huutoa. Tämä amerikkalainen ystävämme siellä huusi suoraa huutoa kassaneidille.

“Minä puhun englantia!!” hän kiljui. “Englantia, kuulitko. Olen amerikkalainen ja puhun englantia!!”

Paikalle juoksi kassan avuksi myymälänhoitaja. Amerikkalainen ystävämme alkoi raivoamaan oikein todenteolla. Emme olleet ihan varmoja mitä asia koski, mutta epäilemme, että hän oli kenties yrittänyt varastaa jotakin. Lisäksi asia liittyi näihin muovipusseihin, joita hän oli kerännyt mukaansa. Hänen kiljumisensa yltyi entisestään.

“Go fuck yourselves, you fucking Italians”, hän raivosi niin että kauppa raikasi. Kauppias yritti saatella häntä ulos, tuloksetta. Hän kiljui ja kiroili ja haukkui kaikkia, jotka olivat näköpiirissä. Minä ja mieheni piilottelimme hyllyjen välissä. Emme todellakaan halunneet osallistua tähän tai assosioitua tuohon naiseen millään tavalla.

“Mahtavaa”, mieheni kommentoi matallalla äänellä. “Tämän jälkeen on tosi hienoa mennä amerikkalaisena tuonne kassalle.”

No älä muuta sano. Poikakaan ei ollut mukana, että olisi voinut esittää olevansa suomalainen. Päätimme antaa tomun laskeutua ja odotella hetken, ennen kuin menimme maksamaan ostoksemme. Lisäksi emme todellakaan halunneet kohdata sekopäistä maanmiestämme kaupan edessä, sillä kuulimme edelleen kuinka hän jatkoi täysin estoitta kiroilua ja ihmisten panttelua vielä kaupan ulkopuolellakin.

Mahtava tuttavuus. Toivottavasti ei tarvitse häntäkään nähdä uudelleen, mutta pahoin pelkään, että se voi olla vaikeaa. Mieheni vielä voi jotankin sulautua joukkoon, hän kun on niin italialaisen näköinen, mutta itse olen blodin pääni kanssa kyllä aika helposti tunnistettavissa. En tiedä kuka tämä nainen on, mutta nyt tiedämme, että hän ei tosiaan voi kovin hyvin. Ei kukaan normaali aikuinen ihminen saa tuollaisia itkupotkuraivareita ihan pienestä. Tietty mies jo alkoi spekuloimaan naisen taustoja. Kuka hän on?

Onneksi kassaneiti oli meille kuitenkin ystävällinen kun sönkötimme huonoa italiaamme. Mutta näin sitä voi kyllä joku yhdestä kerrastakin vetää johtopäätöksiä vaikkapa siitä millaisia amerikkalaiset ovat. Tai somalit. Tai syyrialaiset. Tai italialaiset. Ei siinä paljoa tarvita. Ihmiset kun ovat sellaisia, nopeita johtopäätöksiä tekeviä olentoja.

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s