Kouluvierailu

Putkimies kävi tänään katsomassa kylppärimme tilannetta ja totesi, että kyseessä on suihkuveden poistoputki, joka vuotaa. Emme itse olleet paikalla, sillä poikamme koululla oli tärkeä infopäivä koko perheelle. Kämpän omistaja onneksi soitti ja kertoi, että putkimiehen mukaan ongelman voisi korjata päivässä. Työ vaatii sen, että kylppärin lattia avataan ja tuo putki vaihdetaan, mutta sen voisi kuulemma tehdä päivässä.

No se olisi hienoa. Toivottavasti tämä pitää paikkansa eikä käy niinkuin joillekin, että lattia avataan ja sieltä löytyykin jotain ihan muuta kuin mitä on ajateltu.

Kämpänomistaja lupasi soittaa Francesco-putkimiehelle huomenna ja sopia tämän korjausoperaation ajankohdan joko huomiselle tai keskiviikolle. Siihen asti suihkua pitäisi käyttää säästeliäästi, onneksi kuitenkin vessan ja lavuaarin käyttö olisi ok.

Kivahan tuo olisi, jos tämä korjaantuisi näin helposti. Katsotaan miten käy. Kuten sanoin, emme ole menettäneet lopullisesti hermojamme, mutta täytyy kyllä sanoa, että kauheasti lisää ei jaksaisi enää ottaa vastaan vastoinkäymisiä. Sen verran on takki tyhjä ja ihan jokapäiväinen oleminen ja asiointi vie jo tarpeeksi voimia ilman mitään megakylppäriremonttia.

Pojan koulu oli onneksi positiivinen pilkahdus. Hän käy amerikkalaista yksityiskoulua, joka sijaitsee Rooman pohjoispuolella alueella, jossa on selkeästi vähän uudempaa ja tasokkaampaa asutusta. Muutenkin kivannäköistä lähiötä. Tosin liikenne oli järkyttävä, sillä alueelta on vain yksi kaksikaistainen tie Roomaan, joka oli aamulla niin tukossa, että istuimme bussissa neljän kilsan matkaa noin 25 minuuttia! Olisimme kävelleet nopeammin jos olisimme uskaltautuneet liikenteen sekaan sitä tekemään.

Testattuamme julkisen liikenteen yhteydet koululle, jouduimme ottamaan koululta kalliin koulubussipalvelun. Sen verran haasteellista oli koululle kulkeminen sitten kuitenkin täältä asunnoltamme, vaikka autolla sinne on vain vajaat kymmenen kilsaa. Juna nyt vielä tuli suurinpiirtein ajoissa, mutta tuossa bussiliikenteessä oli paljon toivomisen varaa. Matka kesti ovelta ovelle yli tunnin ja sama sitten vielä takaisin päin, eikä silloin ollut edes ruuhkaa. Helpointahan olisi tietty asua koulun läheisyydessä, mutta sieltä ei aikoinaan juurikaan löytynyt kalustettuja asuntoja, ainakaan sellaisia, että olisi sokkona uskaltanut varata ventovieraalta.

Vaikka pojan koulu on amerikkalainen, vain kolmasosa oppilaista on amerikkalaisia. Italialaisia on toinen kolmasosa ja loput sitten ympäri maailmaa. Tänään oli infotilaisuus uusille oppilaille eskarilaisista high schoolin viimeistä vuotta käyviin: 156 oppilasta 22:sta maasta. Että aikamoista kielten sekamelskaa. Poika raportoi hänen luokallaan olevan ainakin pari korealaista, kiinalainen, italialaisia ja tietenkin niitä amerikkalaisia. Tänään hän tapasi tosin vain ne muut uudet oppilaat, huomenna onkin sitten edessä koko luokka, kun high schoolin freshmanit eli amerikkalaisen lukion ekaluokkalaiset viettävät aamupäivän tehden erilaisia tiimityöskentelyharjoituksia. Sitä varten on koululle tuotu ihan ulkopuolinen firma, joka tekee näitä ryhmähenkeä lisääviä muutaman tunnin sessioita ihan työkseen.

Poika oli varovaisen tyytyväinen kouluunsa, mutta ei halunnut vielä juhlia sitä mitenkään.

“Katsotaan nyt kun koulu alkaa oikeesti”, hän sanoi.

Tänään hän sai vähän esimakua kun joutui ihan kylmiltään espanjan kielen tasokokeeseen, jonka perusteella hänet laitettiin kolmesta tasoryhmästä siihen keskimmäiseen. Lisäksi hän valitsi valinnaisaineeksi italian alkeet. Muitakin vaihtoehtoja olisi ollut, kuten nyt vaikka teatteri tai kuvataide, mutta poika oli sitä mieltä itse, että italian opiskelu olisi kannattavaa. Selvä. Lapsi saa kyllä tämän päättää ihan itse tässä vaiheessa.

Koulussa on paljon diplomaattien lapsia ja tietenkin amerikan lähetystön työntekijöiden jälkikasvua. Siksi alue on tiukasti aidattu paksulla kivimuurilla ja sitä partioi pari konekiväärein varustettua sotilasta, joita oma poikamme katsoi silmät pystyssä kun aamulla paukkasimme paikalle hikisinä bussimatkan jäljiltä. Näin hänen katseensa ja kerroin suomeksi (omalla salakielellämme, kun eipä noita suomalaisia ole juurikaan näkynyt!) miksi nämä sotilaat todennäköisesti olivat koulun portilla. Maailmamme kun on tätä nykyään tällainen, että joidenkin on oltava varuillaan. Koulun rehtori myöhemmin kertoi tästä myös ihan avoimesti tiedotustilaisuudessa ja sanoi, että samasta syystä koulun edessä ei ole suurta kylttiä, jossa lukee koulun nimi. Yrittävät pitää matalaa profiilia, amerikkalaisia kun ovat.

Surullisessa maailmassa elämme, että lapsia pitää vartioida konekiväärein, ei voi muuta sanoa. Joku vanhemmista kysyikin infotilaisuudessa, että harjoitellaanko koulussa säännöllisesti evakuointia ja ns. lock down-protokollaa, jossa koulun kaikki luokat suljetaan siltä varalta, että kampuksella riehuu vaikkapa joku sekopää aseen kanssa. Ei tullut meikäläiselle mieleen kysyä tällaista, mutta ilmeisesti joillekin vanhemmille tämä on tärkeä asia. Mikä kertoo sitten kai jotakin? Yritin suhtautua asiaan neutraalisti, sillä kyllähän pojan kalifornialaiskoulussa harjoiteltiin tuota lock downia ihan säännöllisesti ja kaksi kertaa se jopa jouduttiin tekemään neljän vuoden aikana. Kerran siksi, että läheisessä puistossa hillui joku huumeveikko aseen kanssa ja toisen kerran koska läheiselle high schoolille oli lähetetty pommiuhkaus.

Että joo. Tällaisessa maailmassa elämme tätä nykyään.

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s