Koiranelämää Roomassa

Sopeutuminen Roomaan on edelleen käynnissä koko perheellä, mutta etenkin pienillä koirillamme, Chilillä ja Chailla. Koirathan tulivat tänne Suomesta jälkijunassa vähän yli viikko sitten ja olivat luonnollisesti aivan shokissa saapuessaan tähän suureen kaupunkiin. Koirat ovat kyllä tottuneita matkustajia ja asuneet nyt, jos Italiakin lasketaan mukaan, neljässä eri maassa. Olemme kuitenkin aina asuneet aika luonnonläheisessä ympäristössä, paikassa jossa pääsee metsään kävelemään ja päästämään koirat vapaaksi juoksemaan.

Ensimmäisenä päivänä koirien taluttaminen täällä Rooman kaduilla oli yhtä tuskaa. Kumpikaan ei oikein suostunut kävelemään eteenpäin. Selkeästi kadun voimakkaat hajut häiritsivät koiria, etenkin juuri muiden koirien jättämien eritteiden aromit. Luulisi, että koirat kestäisivät toistensa pissanhajua, nehän usein nuuskivat pissoja hartaasti, mutta ilmeisesti tässäkin asiassa kohtuus on valttia. Tämä on aikaisemminkin käynyt ilmi matkoillamme, muun muassa lentokentän koiranpissatusalueilla molemmat koiramme hädin tuskin suoriutuvat puoltametriä portista sisään kun yrittävät jo tunkea pois alueelta. Saksan ja Suomen välisessä laivassa kannen koiranpissatuslaatikko oli niin kammottava, että koirat piti väkisin sinne nostaa. Kumpikaan ei suostunut kakkaamaan koko laivamatkan aikana (27 tuntia) ja pissatkin tekivät niin nopeasti kuin ikinä vain suoriutuivat.

Ilmeisesti nämä Rooman kadut ovat suurin piirtein samaa luokkaa kuin tuo laivan pissaboksi, sen verran nihkeästi koirat kävelemiseen täällä suhtautuvat. Enkä osaa kuvitella miltä nuo hajut tuntuvat niiden nenään kun itsekin ne haistan välillä niin voimakkaasti että hengitystä pitää pidättää. Chai onkin ottanut tavaksi yrittää äkkirynnäkköä autotielle, jossa näitä hajuja ei ole. Ei mitenkään mahtavaa ottaen huomioon täkäläisen liikenteen…

Onneksi nyt hieman on tämä kulkeminen täällä helpottunut. Ja läheiselle pyörätielle päästyämme molemmat kävelevät ihan reippaasti, joskaan eivät suostu astumaan pyörätien vieressä oleville pienille nurmikonplänteille. Ovat myös oppineet kakkaamaan suoraan jalkakäytävälle, Chai tosin yrittää pidättää aina viimeiseen saakka ja sitten juuri ennen kotiporttia vasta kakkaa, kun on pakko.

Chai onkin koirista se herkempi ja selvästi oireilee enemmän kuin Chili. Tosin joskus, kun liikenteen melu ja ihmisten paljous kadulla on Chilille liikaa, sekin vetää liinat lukkoon ja pyytää syliin. Olemmekin kantaneet koiria silloin kun niillä on vaikeeta. Onneksi painavat molemmat alle seitsemän kiloa, jotain dobermannia olisikin vähän vaikeampi kantaa.

Molemmat koirat myös kyttäävät aika paljon talon ja kadun ääniä. Chili on luontaisesti enemmän vahtikoira kuin Chai, ja haukahteleekin tämän tästä kuulleessaan omasta mielestä jotain epäilyttävää vaikkapa rappukäytävästä. Joskus koiria myös vähän pelottaa oudot äänet ja silloin ne tunkevat syliin turvaan.  Ne eivät ole tottuneet asumaan paikassa, jossa on niin paljon ääniä, joten ehkä niiden on siksi aika vaikea rentoutua täällä kotonakaan.

Naapurin (?) kissan kanssa on myös otettu jo pari kertaa yhteen. Kissa käy yöllä takapihallamme kakkimassa kukkaruukkuihin ja koiriakos se kismittää. Joka aamu ne ryntäävätkin tarkistamaan missä se kissanpirulainen luuraa. Kissakin on käyttäytynyt välillä jokseenkin itsetuhoisasti hiippailemalla terassillamme kun meillä on kämpän ovi auki. Hieman on tullut katille kyytiä kun koiramme ovatkin huomanneet tunkeilijan! Onneksi eivät kuitenkaan ole sitä saaneet kiinni vaikka eilen illalla taisi olla aika lähellä. Tänään kissaa ei ole näkynytkään, ehkä se miettii kahdesti tuleeko enää takaisin.

Vaikea tietysti nähdä koirien kamppailevan tämän kaupunkielämän kanssa. Ne eivät itse valinneet tätä osaansa, vaan me itsekkäät ihmiset sen teimme. Meille koirat ovat perheenjäseniä ja siksi on tärkeää, että niillä on asiat niin hyvin kuin ne voivat olosuhteisiin nähden olla. Olemmekin yrittäneet löytää täältä alueita, jossa koiria voisi ulkoiluttaa hieman luonnollisemmassa ympäristössä tai jopa vapaana. Kerran kävimme niiden kanssa jo bussillakin pienellä reissulla. Molemmat onneksi matkustavat hyvin myös julkisissa kulkuvälineissä. Täällä tosin on koirilla oltava kuonokopat busseissa, junissa ja metroissa. Kerran jo saimme bussista lähdöt kun meillä ei niitä ollut. Joka oli sinänsä älytöntä, sillä bussi oli lähes tulkoon tyhjä tapahtumahetkellä. Kuski ei kuitenkaan halunnut meitä kyytiin.

Ymmärrän kyllä tuon säännön, jotkut koirat voivat olla aggressiivisia ja täällähän niitä koiria riittää. Ei siitä mitään tulisi jos kaikki matkaisivat koiriensa kanssa julkisissa ja ne siellä alkaisivat räyhäämään. Siksi esimerkiksi bussiinkin otetaan periaatteessa vain kaksi koiraa per bussi. Käytäntö sitten voi olla eri, en tiedä. Moneen kauppaan ja ravintolaan ainakin saa koiran ottaa mukaan, mikä olisi esimerkiksi Suomessa kiellettyä.

Kävimme kyselemässä lemmikkieläintarvikekaupasta kuonokoppia. Opetamme koiramme niitä sietämään silloin kun on pakko, mutta emme edelleenkään laita niille kuonokoppaa ennen kuin tulee sanomista. Ehkä olemme onnekkaita eikä niitä tarvita koskaan. Katsotaan.

Koiramme Chai ja Chili nauttimassa Rooman auringosta terassillamme

koirat

 

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s