Ihmisten ilmoilla

Eilen käydessäni kaupassa autoin erästä vanhempaa rouvashenkilöä hänen kauppakassinsa kanssa, jota hän ei jaksanut nostaa kaupan kärryistä maahan. Kauppias oli nimittäin kassalla ystävällisesti pakannut kärryn täyteen ja nyt se oli liian painava tädin nostettavaksi. Nainen kiitteli minua paljon ja hetken kävelimme rinnakkain katua pitkin, tädin puhuessa minulle sujuvasti italiaksi huolimatta siitä, että olin ehtinyt hänelle jo valitella huonoa italiankieltäni. Eipä se häntä haitannut! Hän kysyi mistä maasta olen ja kuultuaan että olen Suomesta, innostui kertomaan omasta vuosikymmenien takaisesta matkastaan Suomen Lappiin.

Toivottelimme hyvää päivän jatkoa kadun kulmassa ja erkanimme omiin suuntiimme. Jäin kuitenkin katsomaan kuinka pieni, valkotukkainen täti lähti kulkemaan hitaasti katua alaspäin hinaten painavaa kärryä perässään. En voi kuin ihmetellä hänen sitkeyttään, vaikka hän kyllä näytti suhteellisen hyväkuntoiselta ikäänsä nähden. Tai enhän minä tietenkään varmaksi hänen ikäänsä osaa sanoa, mutta ulkonäön perusteella arvioisin hänen olleen ainakin pitkälti yli kahdeksankymppinen.

Tämä onkin asia, johon olen kiinnittänyt huomiota täällä Roomassa, siis siihen, että  katukuvassa näkee hyvinkin iäkkäitä ihmisiä. Ja kun sanon iäkkäitä, tarkoitan nyt henkilöitä, jotka ovat jopa yhdeksänkymmenen paremmalla puolen. Osa on liikkeellä itsekseen kuten tämäkin nainen. Huonokuntoisemmilla on mukana joku avustaja, yleensä tytär tai tyttären tytär, joka kärsivällisesti köpöttelee mummon tai paapan vieressä kantaen kauppakassia ja/tai pitäen tätä kädestä. Joskus näyttää siltä, että seniori liikkuu niin hitaasti, että melkein on paikoillaan. Siitä hitaasta liikkumisesta huolimatta hän on kuitenkin lähtenyt kauppaan tai asioille sukulaisensa kanssa sen sijaan, että sukulainen kävisi hänen puolestaan hoitamassa kaiken. Pukeutunutkin hän on ihan viimeisen päälle tätä tapahtumaa varten, miehillä on kauluspaidat ja naisilla siistit hameet ja kiiltävät kengät.

On ihan mieletöntä, että nämä vanhukset ovat edelleen mukana tässä kaupungin vilinässä. USAssa ja Suomessahan tätä ei juurikaan tapahdu, koska siellä ikääntyvät seniorit usein asuvat heille tarkoitetuissa asuntoloissa tai hoitokodeissa. Amerikassa ainakaan kukaan joka ei kykene ajamaan autoa, ei myöskään kykene käymään kaupassa. Tai missään muullakaan. Siellä sitten olet, palvelutalossa, piilossa yhteiskunnalta.

Ei sikäli, etteikö palvelutaloissa voisi olla ihan rikasta elämää, tottakai voi. Se on vaan aika erilaista kuin tämä elämä täällä. Italiassa perhe pitää vanhemmista sukulaisistaan ilmiselvästi huolta. Jostain artikkelista luinkin, että arviolta vain 1% italialaisista vanhuksista on minkäänlaisissa hoitokodeissa tai palvelutaloissa tai saa edes ulkopuolista kodinhoitoapua. Mikä on ihan mielettömän vähän, jos se pitää paikkansa.

Mielenkiintoista olisi nähdä tutkimus, jossa verrattaisiin esimerkiksi suomalaisten ja italialaisten yli ysikymppisten mielenterveyttä ja fyysistä kuntoa. En ainakaan itse osaa suoralta kädeltä sanoa mikä on parempi vaihtoehto, tämä italialainen malli vaiko se suomalainen. Ehkä molemissa on puolensa? Riippuu varmasti myös yksilöstä. Itselle on kuitenkin ollut avartavaa nähdä elämän koko kirjo kauppareissulla. Ja minusta on hienoa, että ihminen lähtee sitkeästi kauppareissulle, vaikka kahden sadan metrin kävelemiseen meneekin yli puoli tuntia. Toisaalta ehkä juuri se pitääkin siinä kunnossa, että se kahden sadan metrin matka edelleen taittuu. Ja että pääsee ihmisten ilmoille.

 

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s