Koiran elämää Roomassa osa 2

Olen tässä jo puolitoista kuukautta seuraillut erään koiran elämää. Näen koiran usein, koska se käy emäntänsä kanssa töissä kuutena päivänä viikossa tässä meidän nykyisen asunnon lähellä. Sen emäntä työskentelee (ja ehkä omistaakin?) kulman takana olevan silmälasiliikkeen. Tila on pieni, kuten monet erikoisliikkeet täällä ovat, ja siksi koira vietää suurimman osan päivästään kadulla, kaupan ulkopuolella, jos kelit sen vain sallivat. Joskus se on myös kytkettynä viereisen putkiliikkeen edessä, sillä ilmeisesti putkiliikkeessä oleva nainen on koiran omistajan ystävä tai ainakin näen heidät usein istuskelemassa silmälasiliikkeessä juttelemassa hiljaisina päivinä.

Usein kadulla on koiraa varten sininen joogamatto ja iso metallinen juomakuppi, mutta joinakin päivinä koira makoilee suoraan kadulla, niin kuin alla olevassa kuvassa.

kauppakoira

Koiran nimeä en tiedä. Se on valtavan kokoinen, rauhallinen ja kärsivällinen. Pari kertaa olen nähnyt kun pienet lapset ovat sitä menneet silittelemään ja vaikka koira ei selkeästi juuri piittaa lasten lähtentely-yrityksistä, se kestää ne reagoimatta.

En oikein tiedä mitä ajatella tästä koirasta. Sillä on pitkä päivä emäntänsä kanssa töissä, kadulla tai liikkeen lattialla maaten. Toisaalta yhtä pitkä sen päivä olisi myös kotona. Ehkä pidempikin, jos emäntä ei lounastauolla ehtisi sitä kotiin moikkaamaan. Täällähän lounastauot ovat pari tuntia. Ehkä se pääsee silloin kävelylle? Monet koirat tosin suljetaan liikkeeseen sisälle lounaan ajaksi. Olen nimittäin nähnyt muutamia muitakin koiria, jotka käyvät samallalailla töissä omistajiensa kanssa.  Surkealta se kyllä joskus näyttää, roikkuessaan liikkeen edessä lyhyessä remmissä.

Täällä koirat kulkevat ihmisten mukana moneen paikkaan, mikä on mielestäni hyvä asia. Kaliforniassa on paljon koiria, jotka eivät koskaan pääse pieneltä kotipihaltaan lenkille. Tiedänpä sellaisiakin tapauksia, jotka pitävät koiraansa sisätiloissa aina. Silloin koiralle on opetettu hädän tekeminen sitä varten laitettuun “käymälään”. Sitä on vaikea ymmärtää, sillä kyllä jokainen koira, koosta riippumatta, tarvitse liikuntaa ja ulkoilua. Mutta muistan kyllä kuinka naapurimme Santa Cruzissa eivät koskaan vieneet koiriaan lenkille vaan pitivät niitä sisällä suurimman osan aikaa. Kolme neljä kertaa päivässä koirat pääsivät pihalle, missä ne asioinnin lisäksi haukkuivat neuroottisesti pienintäkin muutosta ympäristössään (ihmekkös tuo kun olivat kuin pullossa kasvaneet) Eli vaikka täällä Roomassa ei olekaan kovin fantastiset koiran ulkoilutusolosuhteet, koirat täällä kuitenkin pääsevät lenkille ja usein, vaikkapa sitten vain kauppareissulle tai ravintolaan.

Mekin otamme nykyään koiramme usein mukaan gelato-ostoksille ja aina jätskipaikan omistaja sanoo, että tuokaa koirat ihmeessä sisään. Ravintolaankin ne olemme tuoneet. Ja ostoskeskukseen. Olen nähnyt koiria täällä oikeastaan vähän joka paikassa, jopa ruokakaupassakin pari kertaa, tosin silloin ne ovat olleet sylissä. Siinä kai se raja vedetään, että ruokakauppaan ei saa tuoda taluttamalla koiraa?

Muistan kun Chili koiramme oli pienen pieni pentu ja vasta tullut meille. Se oli siis sellainen kilon painoinen lelukoiran näköinen söpöläinen. Jouduin nopeasti käymään mieheni kanssa kaupassa Helsingissä ja laitoin Chilin siksi aikaa hupparini sisään piiloon. Mutta eiköhän siitä huolimatta joku tarkkanäköinen myyjä huomannut koiran. Äkkilähtöhän siinä tuli kaupasta, sättimisen saattelemana. Kuulemma jos asiakkaat näkevät, tulee sanomista ja menee maine. Ja se on vastoin kaikkia mahdollisia hygieniasäädöksiä ja lakeja. Kovin oli kauppias närkästynyt ja ymmärtäähän sen, säännöt ovat säännöt ja Suomessa sääntöjä harvoin sääntöjä venytetään.

En tiedä onko täällä Italiassa mitään sääntöjä koirien suhteen mitä tulee kauppoihin ja kahviloihin. Ehkä nämä asiat ovat paikan omistajan päätettävissä, eikä minkään lakipykälän. Niin se ehkä oli vielä Suomessakin kauan sitten. Tai ehkä ei. Ehkä siellä ei koskaan ole sallittu koiria julkisissa sisätiloissa. Enkä osaisi kuvitellakaan, että joku pitäisi koiraansa kytkettynä työpaikkansa ulkopuolella, johan siihen puuttuisivat jo ohikulkijatkin. Tai näin uskoisin.  Minussakin elää pieni eläinaktivisti, joka aina miettii sitä, että onko eläimen lajitarpeet otettu huomioon sen elämässä. Ainahan niin ei ole, syystä tai toisesta. Usein omistaja ei edes tiedä mitä lajinomaisia tarpeita eläimellä on tai hänellä on niistä väärä käsitys.

Jos totta puhutaan, eipä meidänkään koirien kaikki lajitarpeet toteudu tällä hetkellä, vaikka kuinka yritän asian eteen tehdä jotakin. Ympäristömme vain nyt on sellainen täällä Roomassa, ettei se salli esimerkiksi vapaana juoksentelua päivittäin (mikä ahdistaa koirien lisäksi myös mua, kuten on ehkä käynyt jo selväksi lukijoille) Toista on kuitenkin istua sidottuna kiviseinään kahdeksan tuntia päivässä kuutena päivänä viikossa. Kaikki on niin suhteellista. Toisaalta koira on laumaeläin ja siksi sille on tärkeää olla laumansa lähellä. Voisiko tässä kiviseinässä kytkettynä oleminen sitten kuitenkin olla se parempi vaihtoehto kuin kotona yksin kökkiminen, emäntää odotellen?  Vaikea sanoa. Sen tiedän kuitenkin, että tuota koiraa muistelen varmaan pitkään senkin jälkeen kun olemme muuttaneet muualle.

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s