Tilaisuus tekee varkaan?

Muutama päivä sitten, ollessani matkalla bussipysäkille aamulla, seisoskelin kotimme lähellä olevan ison risteyksen liikennevaloissa ja odottelin jalankulkijoiden valon vaihtumista. Risteys on todella massiivinen, toisesta suunnasta tulee kolme kaistaa yhteen suuntaan, toisesta jopa viisi, sillä katu on yksisuuntainen.

Aamuruuhka oli pahimmillaan ja autot olivat pakkautuneet viiden kaistan levyisesti vasemmalle puolelleni. Siksi, kun kulman takaa tuli ambulanssi pillit soiden, olin melko varma, ettei se pääsisi kuuna päivänä moisen suman läpi. Jotenkin autot kuitenkin aivan vasemmanpuoleisella kaistalla lähtivät hivuttautumaan sivuun ja ambulanssi pääsi kuin pääsikin hieman jalkakäytävää apuna käyttäen läpi.

Onneksi toisesta suunnasta tulevat autot olivat pysähtyneet, vihreästä valosta huolimatta, sillä ambulanssi ajoi tyynesti keskelle risteystä ja suuntasi tien keskellä olevalle erilliselle bussikaistalle.

Mutta tässä vaiheessa tilanne kävi mielenkiintoiseksi. Nimittäin heti kun ambulanssi oli päässyt autojen ohi risteykseen, tuosta viiden kaistan autoruuhkasta irtosi kourallinen autoja jotka seurasivat ambulanssia keskelle risteystä. Siis päin punaisia. Tämä kirvoitti muutkin punaisissa odottelevat autot liikkeelle, ja kohta risteyksessä oli kaksikymmentä autoa. Siis sen lisäksi, että sinne tunkivat tietenkin ne joilla oli vihreä valo.

Apua mikä kaaos. Autoja oli aivan sikin sokin risteyksessä, kuka mitenkin päin. Seuraavaksi alkoivat äänitorvet soida. Joku laski auton ikkunan alas ja näytti kansainvälisiä ja italialaisia käsimerkkejä. No ihmekös tuo, olihan noin parikymmentä kuskia päättänyt ajaa punaisia päin ambulanssin perässä. Ottaa päähän, etten tajunnut ottaa kuvaa. Katsoin vain suu auki tätä autojen sekamelskaa. Miksi ihmiset olivat seuranneet ambulanssia ja ajaneet punaisia päin? Muuta selitystä ei löydy kuin se, että he päättivät ottaa tilaisuudesta vaarin. Olihan risteys ollut sopivasti tyhjä, vaikka oikealta tulevilla oli vihreä valo, joten miksipä ei siis ajaa tuohon tyhjään tilaan?

Olen havainnut tätä samaa piirrettä muissakin asioissa täällä Italiassa. Jos tilaisuus tulee, se on käytettävä. Ainakin niin kauan kunnes jäädään kiinni. Poikakin kommentoi asiaa eräänä päivänä. Hän oli havainnut, että italialaiset luokkakaveri luistivat tilasuuden tullen tehtävistä, olivat ne sitten mitä tahansa, kotiläksyjä, liikuntatunnin verryttely, kokeiden luku (miksi lukea, kun voi luntata?). Ja ihan vain siksi, että siihen tuli mahdollisuus. Hän ihmetteli tätä käytäntöä, kun on itse niin kauhean tunnollinen, joskus ehkä vähän liiankin tunnollinen. Toivonkin, että ihan vähän tätä italialaisuutta siirtyisi häneenkin, mutta vain ihan vähän. Ettei mene ihan överiksi tämä luistaminen. Vaikka tuskinpa se suomalaisilla geeneillä menee. En osaa kuvitella, että Suomessa parikymmentä kuskia lähtisi noin vain tyynesti punaisia päin ja vielä kaikkien muiden nähden. Toisaalta jossain Intiassa tämä on arkipäivää, siellähän ei ole edes liikennevaloja monessa vielä isommassa risteyksessä ja meno on sen mukaista. Tosin sielläkin annetaan toisille autoilijoille helpommin tilaa kuin esimerkiksi Suomessa, jossa se tuntuu olevan joskus niin vaikeaa. Olenkin täällä Italiassa nähnyt huomattavasti enemmän suvaitsevaisuutta liikenteessä kuin kotimaassa. Siis kaikeasta huolimatta.

En jäänyt katsomaan kuinka nopeasti suma purkaantui, sillä valoni vaihduttua vihreäksi, puikkelehdin suojatielle pysähtyneiden autojen välistä toiselle puolen katua ja suuntasin bussipysäkille, jossa kiltisti odotin bussia tulevaksi. Uskon kuitenkin, että se purkaantui nopeasti, sillä en enää kulman taakse ehdittyäni kuullut autontorvien kakofoniaa. Se on aika hyvä merkki siitä, että kaikki palasi taas ennalleen.

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s