Maakuntamatkailua

orvietomaisema

Amerikkalainen ystäväni oli kylässä viikon. Hänen kanssaan kierrettiin paikallisia ja vähän vähemmän paikallisia nähtävyyksiä. Päivittäin kävelimme askelmittarin mukaan vähintään kymmenen kilometriä, mutta välillä enemmänkin. Kyllä se jaloissa iltaisin tuntuikin. Kaverivierailu oli myös hyvää terapiaa itselleni, syksy uudessa maassa on tuntunut eritoten pitkältä ja raskaalta, joten tämä piristi kyllä kummasti. Vieraissa on se hyvä puoli, että he pakottavat itsenikin tutkimaan tätä kotikaupunkiani uusin silmin. Aina ei tule lähdettyä katsomaan historiallisia nähtävyyksiä, kun ne ovat tuossa vieressä ja arki pukkaa päälle. Asia on kuitenkin aivan eri kun tänne matkustaa toiselta puolen maailmaa. Silloin jokainen minuutti on käytettävä hyväksi ja nähtävä niin paljon kuin mahdollista.

Kaverini oli jo etukäteen ennen matkaansa tutkaillut itseään kiinnostavia kohteita netistä. Eräs niistä oli Orvieto-niminen kylä Rooman ulkopuolella. Itse en jostain kummasta syystä ollut kuullutkaan koko paikasta, vaikka myöhemmin selvisi, että muun muassa amerikkalainen kälyni oli miehensä kanssa käynyt tässä korkean tuhkakivestä muotoutuneen jyrkänteen päälle rakennetussa kylässä häämatkallaan yli vuosikymmen sitten.

Orvietoon lähdimme eräänä kirkkaana päivänä viime viikolla. Matkasimme paikallisjunalla, joka maksoi seitsemän euroa ja 75 senttiä suuntaansa. Halpaa tämä junailu täällä Italiassa, ei voi muuta sanoa. Matka kesti sen puolitoista tuntia, mutta meni hyvässä seurassa ja ihania maalaismaisemia katsellessa todella nopeasti. Juna-asema Orvietossa sijaitsee kukkulan juurella, mutta junalta pääsee kätevästi vanhaan yläkylään hissimäisellä köysiradalla.

Pieneksi kaupungiksi Orvietossa on paljon nähtävää. Etruskien yli 2000-vuotta vanhat hautakammiot, keskiaikaisen kylän alle rakennettu labyrintti ja kylän valtavan kokoinen katedraali ovat ehkä niitä päänähtävyyksiä, vaikka täytyy sanoa, että itse kyläkin on todella idyllinen. Mekin saimme loistavasti ajan kulumaan kävellessämme kapeita katuja ristiin rastiin ja vieraillessamme pienen pienissä käsitöitä myyvissä kaupoissa. Olimme myös liikkeellä turisti sesongin ulkopuolella, joten kylä oli lähes tyhjä muista vierailijoista. Ja nam, löysimme maailman parasta gelatoakin.

Orvieton katedraali eli duomo on näkemisen arvoinen. Tosin sen näkemiseltä ainakaan ulkoapäin ei voi välttyä, sillä se on todella massiivinen rakennus, jonka peruskivi valettiin jo vuonna 1290. Rakentaminen tosin kesti yli 200-vuotta eikä mikään ihme, kun katsoo kaikkia yksityiskohtaisia veistoksia ja koristuksia, jotka peittävät rakennusta sekä sisältä että ulkoa. Uskomatonta ajatella, että niin vain näinkin iso rakennus rakennettiin, kaikkine uskomattominen yksityiskohtineen, satoja vuosia sitten. Ja mille paikalle! Miten kaikki rakennustarvikkeet ylipäätään saatiin raahattua kukkalan laelle on kyllä asia, jota on vaikea ymmärtää aikana jolloin on autoa ja rekkaa ja köysihissiä.

basilica

orvietochurch

Katedraalin sisällä oli harras tunnelma ja hiljaisuus oli korvia huumaava. Tuntui, että paksut kiviseinät eristivät ne vähäisetkin kylän äänet ulkopuolelle. Seistessämme korkealla yläpuolella kohoavan katon alla valon tulviessa sisään ikkunoiden lasimaalauksien läpi ei ollut vaikea kuvitella minkälainen vaikutus tällä rakennuksella oli keskiajan ihmisiin, joille elämä oli selviytymistaistelua sairauksia, säätä, sotia ja muita vaikeuksia vastaan. Ehkä siksi uskonnolla ja kirkolla olikin niin keskeinen rooli ihmisten elämässä. Tämä Orvieton katedraali nyt ainakin oli aika mykistävä minunkin mielestäni, vaikken uskonnollinen olekaan (hengellinen kyllä, mutta se onkin sitten asia erikseen) Vietimme pitkän tovin katedraalissa, ihaillen katon ja seinien freskoja ja sytyttäen kynttilän ystäväni viime vuonna kuolleen miehen muistolle.

orvietoduomo

Koska kylä on korkean kukkulan päällä, myös näkymät vehreisiin ympärillä oleviin laaksoihin olivat henkeäsalpaavat. Sieluni lepäsi siis ulkonakin, eikä vain maiseman vuoksi. Istuimme pitkään kaverini kanssa auringonpaisteessa eräällä kivimuurilla sanomatta sanaakaan. Mikä ihana hiljaisuus meidät ympäröikään! Poissa oli kaupungin häly ja melu. Ilmakin oli puhdasta hengittää. Täytyy tunnustaa, että teki melkein mieli jäädä siihen hetkeen ikiajoiksi. Aina vain tuntuu, että tämä suurkaupungin melske hiertää, vaikka siihen kuinka yrittää päivittäin asennoitua. Sen huomaa etenkin silloin kun sieltä melskeestä pääsee pois. Suorastaan tunnen kuinka verenpaineeni laskee ja hermosto hengähtää helpotuksesta. Mutta ihmehän se olisi, jos ei näissä maisemissa näin kävisi!

orvietoview

Advertisements

Vaalit ja niiden jälkimainingit

Viimeisen kahden päivän aikana olen viettänyt luvattoman paljon aikaa netissä etsimässä selitystä sille, mitä USAssa tapahtui tämän viikon tiistaina. Nimittäin omasta näkökulmastani katsottuna on vaikea ymmärtää miksi kukaan äänestäisi Donald Trumpia Yhdysvaltain (tai minkään muunkaan maan) presidentiksi. Ensi shokista toivuttuani päätin kuitenkin oman mielenterveyteni vuoksi ottaa asioista vähän enemmän selvää, koska oli vaikea uskoa, että näin suuri joukko ihmisiä ihannoisi Trumpin rasistista ja seksististä ideologiaa, jos sitä nyt edes ideologiaksi voi kutsua.

Vaalikampanjan seuraaminen täältä kaukaa Euroopasta oli mielenkiintoista. Äänestin toki itsekin, ensimmästä kertaa, olenhan nyt myös Yhdysvaltain kansalainen. Ja vaikka juureni ja suurin osa identiteetistäni on suomalainen, ei voi sanoa, ettenkö kokisi myös amerikkaa omakseni, jollakin tasolla. Olen kuitenkin asunut siellä elämäni aikana yhteensä 14 vuotta ja ollut naimisissa amerikkalaisen kanssa kohta 18 vuotta. Lapseni on syntynyt siellä ja on myös kansalainen.  Ja onhan tällä vaalituloksella myös mahdollisia kauaskantoisia vaikutuksia muuallakin kuin vain Yhdysvalloissa. Tämähän voi vaikuttaa koko maailmaan, sitten kuitenkin.

Italiassa kohistaan, koska Italian pääministeri Renzi tuki avoimesti Clintonia ennen vaaleja. Nyt kun Trump voitti, Renzin vastustajat vaativat hänen eroamistaan, koska tämä on “häpeä koko maalle”. Renzi on tosin itse sanonut eroavansa, jos ensi kuun kansanäänestyksessä perustuslain uudistusehdotus kaatuu. Ja nyt näyttää siltä, että se on mahdollista, sillä populismi nostaa päätään myös tässä maassa. Monet juhlivat Trumpin voittoa, sillä se on osoitus siitä, että politiikan vastustusliike on maailmanlaajuinen. Toisaalta Italiassa myös panikoitiin yllättävää vaalitulosta ja mm. vasemmistolaisessa L’Espresso lehdessä ei säästelty sanoja Trumpin suhteen: “moraaliton miljönääri, veronkiertäjä, valehtelija, mukalaisvihaaja ja rasisti.” Että kahtiajakoista meininkiä täälläkin, näköjään.

Maailma kuohuu, mikä kuuluu joidenkin historioitsijoiden mielestä asiaan. Muistimme on kovin lyhyt, se ulottuu vain noin 60 vuoden taakse. Siksi lähdemme niin helposti uudelle kierrokselle, koska emme “muista” mitä kauheuksia tapahtui 70 vuotta sitten. Toivotaan nyt kuitenkin ettei historia toista itseään. Itse sanoin jo yli kymmenen vuotta sitten, että joku päivä USAssa nousee vielä sisällissota. En nyt sano, että siinä pisteessä ollaan vielä, mutta vähän siihen suuntaan ollaan menossa. Kuilu tiettyjen kansanryhmien välillä on ainakin kasvanut leveyttä aikalailla viime vuosina. Nyt, vaalien jälkeen, on tuskallista lukea sosiaalisesta mediasta ihmisten viestejä. Niistä kuvastuu aito huoli ja pelko tulevaisuudesta. Tietenkin minulle näkyvät vain ystävieni viestit ja heistä suurin osa ei kuulu Trump leiriin. Siellä on varmaan hyvin erilaiset fiilikset, voisin kuvitella.

Noh, omaa ahdistustani taltuttaakseni olen lukenut vaalien jälkimainingeissa paljon ihmisten blogeja ja erilaisia anlyysejä siitä miksi vaaleissa kävi niin kuin niissä kävi. Täytyy myöntää, että olen alkanut – ehkä edes piirun verran – ymmärtämään miksi joku on äänestänyt kyseistä miestä. Amerikan maaseudulla tuntuu olevan miljoonapäinen unohdetuksi ja petetyksi itsensä tunteva kansa, jolle Trump edusti jonkinlaista muutosta parempaan. He uskoivat, että ei elämä ainakaan pahemmaksi mene kuin mitä se on ollut ja ilmeisesti se on heidän näkökulmastaan ollut aika kurjaa. Se, jääkö Trumpin lupauksista sitten kuitenkaan mitään konkreettista käteen toiveikkaille äänestäjille, jää nähtäväksi, sillä vaikka Trump niin vannoi vaalikampanjassaan tekevänsä sitä ja tätä, ei mieheen kyllä voi kauheasti sitten kuitenkaan luottaa.  Lähteekö hän rakentamaan muuria Meksikon rajalle tai kehittämään jostakin työpaikkoja miljoonille amerikkalaisille? Ei voi tietää.

Voisin kyllä kirjottaa tästä enemmänkin, sillä koen jotenkin, että nämä vaalit ovat osoittaneet jälleen kerran amerikkalaisen poliittisen systeemin heikot kohdat. Amerikkalainen kahden puolueen systeemi on kyllä aika syvältä ja luo juuri helposti tällaista kahtiajakoisuutta. Varsinkin kun tuntuu, että joka kerta tuodaan esille ne samat asiat kuten abortti ja avioliittolaki. Lisäksi tämä pressanvaalien valitsijamiessysteemi on kyllä aivan vihonviimeinen. Voit saada kansanääniä enemmän (kuten nyt Hillary Clinton sai) mutta silti hävitä vaalit. Ei järjen hiventäkään. Kyllä suomalainen kahdessa kierroksessa käytävä suora kansanäänestys on mielestäni niin paljon järkevämpi.   Täällä Italiassahan presidentti valitaan myös valitsijamiesten avulla, tosin suljettuun lippuäänestykseen osallistuu jokaisen kahdenkymmenen alueen edustajien (yhteensä 58) lisäksi myös 315 senaattoria ja 630 kansanedustajaa.

 

Roskainen Rooma

Eräs asia, johon en ole vielä tottunut, enkä tiedä totunko koskaan, on Rooman likaisuus. Se hiertää sekä minua, että miestäni. Tosin tiedän, että se hiertää myös monia roomalaisia. Melkein seitsemänkymppinen vuokranantajamme oli ensimmäinen paikallinen, joka asiaa minulle kommentoi kun kävelimme yhdessä hänen autolleen, joka oli parkissa muutaman sadan metrin päässä. Matkalla ohitimme yleiset roskikset, joihin mekin kannamme roskamme.

“Kamalaa mihin tämä maailma on menossa. Rooma ei ole enää entisenlaisensa”, vuokranantajani huokasi ja nosti kadulla olevan pizzalaatikon kierrätysroskikseen. Täällähän roskat viedään kadulla oleviin isoihin roskissäiliöhin. Tosin usein ihmiset heittävät roskansa vain sinne päin, eivätkä välitä vaikka missaavat säiliön kokonaan. Siksi kadulla, säiliöiden läheisyydessä, on usein paljon roskia. Joskus myös säiliöt tulevat täyteen ennen aikojaan, kuten alla olevasta kuvasta näkyy. Silloin ihmiset kokevat, että voivat jättää (heittää) roskansa mihin tahansa säiliön läheisyyteen.

roskiksia

Tämä roomalaisten välinpitämättömyys roskaamista kohtaan on ilmeistä, olit sitten missä tahansa. Roskia on ihan joka paikassa; kadulla, puistoissa, jalkakäytävillä, bussin lattialla, parkkipaikoilla… Pulloja, muovia, tupakantumppeja, karkkikääröjä, bussilippuja – ihan kaikkea.

roskausta

Tajuan kyllä, että tämä on monen miljoonan ihmisen kaupunki, joten sitä roskaakin tulee monin verroin enemmän kuin jossain pikkukaupungissa. Lisäksi kaupungin siivous ei tunnu olevan täällä prioriteetti, kuten esimerkiksi Sveitsissä. Toisaalta tuntuu myös siltä, että täällä ei roskaamisesta saa tuntuvia sakkoja, kuten esimerkiksi Kaliforniassa. Jos siellä esimerkiksi jää kiinni roskien heittämisestä auton ikkunasta, voi saada jopa 900 taalan sakot ja vielä lisäksi pakollista yhteiskuntapalvelusta (roskien keräämistä, mitäs muutakaan)  Vankilaankin voit joutua, jos jäät kiinni useita kertoja.

Netistä löytämäni tiedon perusteella myös Italiassa voi saada jopa 300:n euron sakot tupakantumppien heittämisestä maahan. Lain noudattamista on kuitenkin varmaan aika vaikea vahtia, etenkin monen miljoonan asukkaan kokoisessa kaupungissa, jossa lähes joka neljäs asukas polttaa tupakkaa.

Roskia on myös läheisessä joessa ja ne kerääntyvät lautoiksi, jotka lilluvat hitaasti eteenpäin. Toivon totisesti, että joku ne pysäyttää ja kerää, ennen kuin ne ajatuvat Välimereen. Tässä kuva, joka on otettu kotimme lähellä olevalta historialliselta sillalta. Joen keskellä oleva massa on siis juuri tällainen roskalautta.

roskajoki

Tosin ei tämä nyt pelkästään Roomaan rajoitu, tämä roskaaminen. Ollessamme viikonloppureissussa maaseudulla, törmäsimme sielläkin samaan ilmiöön, mutta pienemmässä mittakaavassa. Toisaalta maaseudulla roskat korostuivat luonnon keskellä entisestään, kuten kuvasta näkyy.

roskajoki2

Toinen tekijä, joka lisää mielestäni likaisuutta tai ainakin sen illuusiota, on Roomaa peittävät tuhannet ja taas tuhannet graffitit. Tuntuu, että niitäkin on joka paikassa, joka ikisen talon seinillä, autotallien ovissa ja puiston muureissa. Jopa valotolpat ja bussipysäkit on tuhrittu, sekä joissakin tapauksissa myös ajoneuvot, kuten kuvasta näkyy.

graffiti4 Alla olevat kaksi kuvaa on otettu ensimmäisen asuinpaikkamme läheisyydestä, mutta oikeastaan ne olisi voinut ottaa melkein mistä tahansa, niin paljon olen täällä nähnyt tätä tuhrimista.

graffiti3

graffiti2

Joskus graffiteja on vähemmän, mutta aina niitä kuitenkin on. Harvemmin olen nähnyt aluetta, missä niitä ei olisi lainkaan. Ehkäpä Vatikaanissa? En nyt edes muista. Pitääpä oikein alkaa tarkkailemaan paikkoja ja katsoa löydänkö sellaisen alueen, jossa niitä ei olisi laisinkaan.

graffiti

Mielenkiintoinen ilmiö tämä. En tiedä liittyvätkö graffitit ja roskaaminen mitenkään toisiinsa, mutta molemmat luovat mieleeni kuvan likaisesta kaupungista, jota on sotkettu. Ja ehkä tässä onkin kyse juuri siitä todellisuudesta, minkä päivittäin näemme ympärillämme. Jos roskia on jokapaikassa, ei ehkä tunnu miltään heittää sinne sekaan yksi roska lisää. Sama pätee koirankakkaan. Edellisessä asuinpaikassamme kakkaa oli kadut täynnä ja juuri kukaan ei tuntunut keräävän koiriensa jätöksiä. Täällä uudella asuinalueella taas kakkaa ei juurikaan näy ja olen useasti nähnyt ihmisten noukkivan koiriensa ulosteet muovipusseihin. Kukaan ei halua olla se ainoa, joka jättää ne kakat kadulle.

Olenkin miettinyt, että pitäisiköhän tässä alkaa vapaaehtoistöihin ja kerätä näitä roskia muutama tunti viikossa ihan vain lämpimikseen. Jospa siistit kadut saisivat aikaan sen, että ihmiset vähentäisivät roskaamista.  Toisaalta muutama tunnin työ viikossa tuskin riittäisi juuri mihinkään. Pitäisi varmaan saada isompi porukka siivoamaan katuja, ennen kuin oikeasti siitä olisi näkyvää ja pysyvää hyötyä. Tässä olisikin jollekin sosiologille oiva projekti; kasata vapaaehtoisia, siivota katuja ja sitten tutkia miten siisti ympäristö vaikuttaa ihmisten roskaamiseen verrattuna likaiseen ympäristöön.

Torilla

Pakko jatkaa ruokateemalla, sillä tänään kävimme Rooman keskustassa Terminin päärautatieaseman läheisyydessä olevalla torilla. Mercato Esquilino on siitä erikoinen, että se ei ole enää ulkona, vaan parissa isossa hallissa. Näitä torejahan täällä Roomassa on vähän joka paikassa. Tunnustan, että ihan tässä meidän lähelläkin on yksi kävelymatkan päässä, mutta en ole vielä sinne ehtinyt eksyä. En oikein tiedä miksi, kai sitä on ollut olevinaan muka kiire?

Tänään kyllä taas vannoin, että menen torille joka viikko, sen verran halpaa oli keskustan torilla ruoka. Siksi siellä olikin kova vilinä ja vilske. Etenkin lihaa näyttivät ihmiset ostavan, mutta myös kalaa sekä vihanneksia ja hedelmiä. Itsekin ostimme vihanneksi. Vaikea uskoa, mutta alaolevan kuvan vihannekset maksoivat yhteensä euron. Kyllä, euron. Miten se on edes mahdollista?

vihannekset

Torillakävijöiden keski-ikä oli kyllä aika korkea, jos siirtolaisia ei lasketa. Tosin useimmat heistäkin olivat jo keski-ikään ehtineitä. Italialaisia vanhempia naishenkilöitä oli myös paljon. Harmaatukkaiset, pienet koppuraiset naiset vetivät jokainen perässään ostoskärryjä, jotka he täyttivät ruokatarvikkeilla.  Välillä näytti siltä, että kärry painoi enemmän kuin sen vetäjä, mutta se ei näyttänyt tahtia haittaavan.

Kalaosasto oli todella suuri ja siellä oli jos jonkinlaista kalaa. Rapujakin oli, sekä mustekalaa ja simpukoita. Suurinta osaa kaloista en edes tunnistanut, enkä osaa edes kuvitella mitä kaikkea niistä kokataan. Huomaan nyt, että oma kalaruokien tuntemus on aika rajoittunut. Pitäisi varmaan tutustua vähän tarkemmin italialaisiin kalaruokiin.

Lihaosastokin oli valtava, sieltä sai ostaa perinteisten pihvien ja ribsien lisäksi kokonaisia sian päitä tai lehmän jalkoja sorkkineen. Sisäelimiäkin oli, muun muassa sydäntä ja maksaa. Nuoret miehet paloittelivat lihoja valtavankokoisilla veitsillä niin että pauke kävi. Miestäni puistatti, koska näytti kokoajan siltä, että pojat leikkaisivat hetkellä millä hyvänsä omat sormensakin palasiksi, niin nopeasti he niitä lihoja leikkelivät. Minua taas puistatti, koska lihatiski oli sianpäineen ja sorkkineen konkreettisesti astetta lähempänä elävää eläintä, joka nyt makasi siinä tiskissä kuolleena. Voi olla, että monelta jäisi lihat ostamatta ruokakaupassa, jos he näkisivät vastaavaa.  Sitä pukkaa helposti unohtamaan mistä se liha tulee, kun se on pakattu siististi kelmuun ja muovipakkaukseen.

Torilla myytiin myös jos jonkinlaista maustetta ja pähkinää. Ostimmekin kilon pähkinöitä, sillä ne ovat osoittautuneet yllättävän kalliiksi kaupoissa. Tässä saaliimme, joka maksoi yhteensä 14 euroa.

pahkinat

Ei paha hinta kilosta pähkinöitä!

Oliivejakin ostimme, tietenkin, sekä joitakin mausteita. Niin vähän rahaa meni suhteessa siihen mitä kaikkea ostimme, että sitä oli vaikea käsittää. Ja sen lisäksi, että ruoka oli halpaa, se oli myös lähiruokaa. Ja tomaatitkin maistuivat vaihteeksi tomaateille. Kaupasta osetut ovat nimittäin tähän mennessä olleet aika mauttomia, mikä on ollut pettymys. Asummehan tomaattien luvatussa maassa. Sisiliassa lomaillessamme muutama vuosi sitten tomaatit olivat niin hyviä, että tuskin muuta sen viikon aikana söinkään. Siksi onkin outoa sanoa, että Suomessa kasvatetut kasvihuonetomaatit ovat parempia kuin Roomassa myytävät tomaatit, mutta totta se on. Suomalaiset kirsikkatomaatit ovat kuin karkkeja verrattuna näihin paikallisiin tomaattehin.

 

Ruokakaupassa

Lähikaupan pakastealtaasta löytyy irtomyynnissä croissantteja, jotka voi itse paistaa uunissa

ruoka1

Kun muuttaa vieraaseen maahan, on joskus aika haastavaa löytää ruokakaupasta sellaista ruokaa, jota on tottunut syömään. Omani ja mieheni erikoisruokavaliot asettavat haasteita muutenkin ja nämä haasteet tuplaantuvat vieraassa maassa.

Toisaalta on hyväkin, että ei aina löydy sitä kaikkea mihin on tottunut, sillä tätä kautta omat ruokatottumukset väkisinkin muuttuvat ja löytävät uusia ulottuvuuksia. Muistan esimerkiksi kuinka paljon vierastin papuja 90-luvun lopulla muuttaessani Kaliforniaan ja siksi meksikolainen ruoka tuntui erityisen oudolta kun niitä papuja oli tungettu joka paikkaan, ainakin jossain muodossa. Mutta niin sitä vain siihenkin ensin tottui ja sitten tykästyi. Lopulta olin intohimoinen meksikolaisruuan kuluttaja ja siirryttyäni terveyssyistä gluteenittomaan ruokavalioon olin hajota tyystin kun en enää voinut syödä kaikkia niitä ruokia, joita rakastin, koska ne oli usein kääritty vehnätortillaan.

Onneksi niitä vehnätortillojakin saa nykyään gluteenittomana, ainakin Kaliforniassa.

Meksikolaisruoka onkin täällä Italiassa jäänyt lähes kokonaan ruokalistaltamme ja siitä kärsii koko perhe. Pojalle sentään löysin eräästä kaupasta vehnätortilloja ja paputahnaa (refried pinto beans, nam), jotta sai tehtyä hänen rakastamiaan burritoja. Hieman piti kyllä soveltaa salsan suhteen, mutta ilmeisesti onnistuin, koska teini söi kaiken hyvällä ruokahalulla.

Kaliforniassa olimme kyllä aikalailla poispilattuja, mitä ruokaan tuli. Sieltä kun saa ihan kaikkea ja jopa luomuna. Siksi tuntuu, että Italiassa valikoimat ovat todella suppeat. Ja kyllähän ne ovatkin, Kaliforniaan verrattuna. Ja oikeastaan kyllä Suomeenkin. Tai ehkä suppea on väärä sana. Valikoimat vain ovat kovin erilaiset.

On mielenkiintoista huomata kuinka paikallinen ruokakulttuuri muokkaa ruokakauppojen valikoimia. Suomessa on esimerkiksi myynnissä paljon muroja, puurojauheita, myslejä ja leipiä. Pelkästään ruisleivälle on usein omistettu kokonainen käytävä useassa isossa kaupassa. Ja maitotuotteita on hyllykaupalla. Ja kaljaa, siideriä ja karkkia…

Täällä Italiassa taas se suurin myyntivaltti on selkeästi makeat leivotut tuotteet kuten keksit, croissantit ja sen semmoiset. Niitä on pienessäkin kaupassa hyllykaupalla. Toinen iso tuote on liha. Ja kala. Niitä löytyy kyllä kaikissa mahdollisissa muodoissa, on pakastettua, kuivattua, suolattua, raakaa…

Roomalaisen torin kalakauppiaat. 

 

Lähimarketin pakastetut merenelävät.

ruoka5

Itse taas olen nimenomaan vähentänyt vuosien mittaan myös lihansyöntiä ja jos ei perheelle pitäisi ruokaa laittaa, lopettaisin sen varmasti kokonaan. Suomessa ja Kaliforniassa söinkin lihan sijaan paljon kalaa, munia (joita molempia saa onneksi täältäkin) sekä kasvisproteiinituotteita kuten sitä kuuluisaa nyhtökauraa. Täältä en kuitenkaan ole juurikaan löytänyt lihalle kunnollisia vaihtoehtoja tai en ainakaan gluteenittomia sellaisia.

Kaipaan myös puurojauheita kuten riisi-, hirssi- ja tattarihiutaleita. Koska en juo kahvia, kaipaan erilaisia teevaihtoehtoja (täällä on valikoimat erittäin suppeat, ilmeisesti teenjuonti on aika harvinaista). Ihanaa olisi myös saada soijasta tai mantelimaidosta valmistettua juustoa.

Mieheni kaipaa suomalaista juguttia. Täällä jugurtit ovat suurimmaksi osaksi rasvattomia ja kuulemma todella makeita. Kovasti käyttävät sokeria ja suolaa täällä Italiassa kaikissa tuotteissa. Suolaisuus on tullut yllätyksenä, välillä olemme ostaneet jotakin, joka on ollut niin suolaista että sitä ei ole juurikaan voinut syödä (esim. oliivit ja pastakastike). Toisaalta sitten taas esimerkiksi voissa ei ole suolaa juuri ollenkaan. Muutenkin voi- ja margariinivaihtoehdot ovat aika vähissä, täällä ei selkeästi kauheasti käytetä voita edes ruuanlaitossa, oliiviöljy ajaa sen asian.

Lisää pakastealtaista löytyviä ruokavaihtoehtoja

ruoka3ruoka

Mutta onneksi myös paljon hyvääkin syötävää löytyy kaupasta. Artisokkia olen syönyt jo melkein liiaksikin asti ja aurinkokuivattujatomaatteja. Ja appelsiineja. Todella hyvää gluteenitonta pastaa. Kalaa. Oliiviöljy on niin hyvää että sitä voisi juoda melkein suoraan pullosta. Poika ja mies söivät yhdessä vaiheessa parmesaania tai pecorinoapäivittäin, nyt ovat jo vähän himmanneet tahtia. Pojalle on myös ostettu pizzaa tämän tästä ja se on kuulemma aivan järkyttävän hyvää. Siltä se kyllä näyttää ja tuoksuukin. Jos en gluteenista tulisi sairaaksi, ahtaisin itsekin pizzaa naamaani varmaan päivittäin…

Eräs pojan uusista lemppareista, arancini di rizo eli paisetut riisipallerot.

ruoka4

Useissa pizzapaikoissa myydään pizzaa painon mukaan. Silloin asiakas valitsee erilaisista pizzoista niin monta ja monenkokoista palaa kuin haluaa. Tässä kuvassa myyjä leikkaa pizzasta saksilla oikeankokoista palaa pojalleni. 

pizza