Maakuntamatkailua

orvietomaisema

Amerikkalainen ystäväni oli kylässä viikon. Hänen kanssaan kierrettiin paikallisia ja vähän vähemmän paikallisia nähtävyyksiä. Päivittäin kävelimme askelmittarin mukaan vähintään kymmenen kilometriä, mutta välillä enemmänkin. Kyllä se jaloissa iltaisin tuntuikin. Kaverivierailu oli myös hyvää terapiaa itselleni, syksy uudessa maassa on tuntunut eritoten pitkältä ja raskaalta, joten tämä piristi kyllä kummasti. Vieraissa on se hyvä puoli, että he pakottavat itsenikin tutkimaan tätä kotikaupunkiani uusin silmin. Aina ei tule lähdettyä katsomaan historiallisia nähtävyyksiä, kun ne ovat tuossa vieressä ja arki pukkaa päälle. Asia on kuitenkin aivan eri kun tänne matkustaa toiselta puolen maailmaa. Silloin jokainen minuutti on käytettävä hyväksi ja nähtävä niin paljon kuin mahdollista.

Kaverini oli jo etukäteen ennen matkaansa tutkaillut itseään kiinnostavia kohteita netistä. Eräs niistä oli Orvieto-niminen kylä Rooman ulkopuolella. Itse en jostain kummasta syystä ollut kuullutkaan koko paikasta, vaikka myöhemmin selvisi, että muun muassa amerikkalainen kälyni oli miehensä kanssa käynyt tässä korkean tuhkakivestä muotoutuneen jyrkänteen päälle rakennetussa kylässä häämatkallaan yli vuosikymmen sitten.

Orvietoon lähdimme eräänä kirkkaana päivänä viime viikolla. Matkasimme paikallisjunalla, joka maksoi seitsemän euroa ja 75 senttiä suuntaansa. Halpaa tämä junailu täällä Italiassa, ei voi muuta sanoa. Matka kesti sen puolitoista tuntia, mutta meni hyvässä seurassa ja ihania maalaismaisemia katsellessa todella nopeasti. Juna-asema Orvietossa sijaitsee kukkulan juurella, mutta junalta pääsee kätevästi vanhaan yläkylään hissimäisellä köysiradalla.

Pieneksi kaupungiksi Orvietossa on paljon nähtävää. Etruskien yli 2000-vuotta vanhat hautakammiot, keskiaikaisen kylän alle rakennettu labyrintti ja kylän valtavan kokoinen katedraali ovat ehkä niitä päänähtävyyksiä, vaikka täytyy sanoa, että itse kyläkin on todella idyllinen. Mekin saimme loistavasti ajan kulumaan kävellessämme kapeita katuja ristiin rastiin ja vieraillessamme pienen pienissä käsitöitä myyvissä kaupoissa. Olimme myös liikkeellä turisti sesongin ulkopuolella, joten kylä oli lähes tyhjä muista vierailijoista. Ja nam, löysimme maailman parasta gelatoakin.

Orvieton katedraali eli duomo on näkemisen arvoinen. Tosin sen näkemiseltä ainakaan ulkoapäin ei voi välttyä, sillä se on todella massiivinen rakennus, jonka peruskivi valettiin jo vuonna 1290. Rakentaminen tosin kesti yli 200-vuotta eikä mikään ihme, kun katsoo kaikkia yksityiskohtaisia veistoksia ja koristuksia, jotka peittävät rakennusta sekä sisältä että ulkoa. Uskomatonta ajatella, että niin vain näinkin iso rakennus rakennettiin, kaikkine uskomattominen yksityiskohtineen, satoja vuosia sitten. Ja mille paikalle! Miten kaikki rakennustarvikkeet ylipäätään saatiin raahattua kukkalan laelle on kyllä asia, jota on vaikea ymmärtää aikana jolloin on autoa ja rekkaa ja köysihissiä.

basilica

orvietochurch

Katedraalin sisällä oli harras tunnelma ja hiljaisuus oli korvia huumaava. Tuntui, että paksut kiviseinät eristivät ne vähäisetkin kylän äänet ulkopuolelle. Seistessämme korkealla yläpuolella kohoavan katon alla valon tulviessa sisään ikkunoiden lasimaalauksien läpi ei ollut vaikea kuvitella minkälainen vaikutus tällä rakennuksella oli keskiajan ihmisiin, joille elämä oli selviytymistaistelua sairauksia, säätä, sotia ja muita vaikeuksia vastaan. Ehkä siksi uskonnolla ja kirkolla olikin niin keskeinen rooli ihmisten elämässä. Tämä Orvieton katedraali nyt ainakin oli aika mykistävä minunkin mielestäni, vaikken uskonnollinen olekaan (hengellinen kyllä, mutta se onkin sitten asia erikseen) Vietimme pitkän tovin katedraalissa, ihaillen katon ja seinien freskoja ja sytyttäen kynttilän ystäväni viime vuonna kuolleen miehen muistolle.

orvietoduomo

Koska kylä on korkean kukkulan päällä, myös näkymät vehreisiin ympärillä oleviin laaksoihin olivat henkeäsalpaavat. Sieluni lepäsi siis ulkonakin, eikä vain maiseman vuoksi. Istuimme pitkään kaverini kanssa auringonpaisteessa eräällä kivimuurilla sanomatta sanaakaan. Mikä ihana hiljaisuus meidät ympäröikään! Poissa oli kaupungin häly ja melu. Ilmakin oli puhdasta hengittää. Täytyy tunnustaa, että teki melkein mieli jäädä siihen hetkeen ikiajoiksi. Aina vain tuntuu, että tämä suurkaupungin melske hiertää, vaikka siihen kuinka yrittää päivittäin asennoitua. Sen huomaa etenkin silloin kun sieltä melskeestä pääsee pois. Suorastaan tunnen kuinka verenpaineeni laskee ja hermosto hengähtää helpotuksesta. Mutta ihmehän se olisi, jos ei näissä maisemissa näin kävisi!

orvietoview

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s