Halaavat teinit

Kun vertaa italialaista ja suomalaista television keskusteluohjelmaa toisiinsa, näkee ehkä selkeimmin kultturiemme eron. Kun suomalaisessa ohjelmassa keskustellaan asiallisesti ja ehkä joskus hieman väkinäisestikin asioista, italialaisessa ohjelmassa tunteet ovat helposti pinnassa koko ajan. Välillä keskustelu kiihtyy suorastaan huutamiseksi, mikä olisi Suomen televisiossa aivan ennen näkemätöntä. Toisaalta välillä taas nauretaan niin että keskustelijoilla on tulla selkeästi melkein pissat housuun. Näin suomalaisesta – hillitystä – näkökulmasta ei voi kuin vain ihmetellä sitä draaman ja teatraalisuuden määrää, mitä Italian televisio tarjoaa.

Eikä vain televisio. Italialaisilla on tunteet aika lailla pinnassa koko ajan. He ovat tempperamenttista kansaa, jotka uskaltavat näyttää missä mennään, silloinkin kun ei mene hyvin. Toisaalta kolikolla on se aivan fantastinen kääntöpuolensakin, sillä italialaista ei pelota osoittaa myöskään positiivisia tunteitaan.

Tässä asiassa olisi kyllä suomalaisilla ja miksei amerikkalaisillakin paljon opittavaa. Kun olimme teinipoikamme kanssa hänen salibandyturnauksessaan, oli mahtava seurata kuinka alle 17-vuotiaat teinit moikkasivat toisen joukkueen pelaajia, joita eivät olleet nähneet sitten viime turnauksen, mutta joiden kanssa ilmiselvästi ovat hyvissä väleissä. Siinä ei vaan kätelty, mutta joissakin tapauksissa halattiin tai jopa annettiin poskipusut molemmalle poskelle. Teinipojat! Osaatteko kuvitella? Ei kyllä Suomessa tulisi kuuloonkaan.

Olen täällä nähnyt teinipoikien myös halaavan äitejään, siskojaan, veljiään ja jopa isiään julkisesti, ihan pokkana, niin kuin tämä olisi ihan normaalia. Mitä se on, tai ainakin pitäisi mielestäni ollakin.  Meillä on onneksi kotona myös tällainen halaava teini, mutta huomasin kuitenkin että esimerkiksi Kaliforniassa ollessamme ei hän enää halunnut julkisella paikalla haleja äidiltään taikka isältään. Viime viikonloppuna tämä samainen teini kuitenkin tuli säbäturnauksessa pelin jälkeen äidin viereen istumaan ja laittoi kädet ympärilleni ja painoi päänsä olkaani vasten. Eikä kukaan ympärillämme ollut moksiskaan asiasta. Päin vastoin, poikani joukkueen 16-vuotias maalivahti antoi vieressä isälleen poskipusua ja kiitti siitä, että tämä oli tullut matsia katsomaan.

Italiassa mies saa osoittaa tunteensa, itkeäkin, jos siltä tuntuu, eikä sitä katsota ollenkaan pahalla, päin vastoin. Se kertoo tulisieluisuudesta, siitä että oikeasti välittää jostakin asiasta. Mies saa ja hänen pitääkin välittää kavereistaan niin paljon, että vähintään kättelee nähdessään, vaikka olisi eilen nähtykin. Koska tärkeintä ovat elämässäsi olevat ihmiset, perhe ja ystävät, naapurit ja tutut. Siksi heille pitää näyttää, että he ovat tärkeitä. Mikä on ihan mahtavaa. Tämä on tätä italialaisen kulttuurin parasta puolta ja väittäisin, että osa syy siihen, että italialaiset elävät vanhemmaksi kuin ihmiset monessa muussa Euroopan maassa. Etenkin ikääntyneiden miesten eloisuus on asia, joka kiinnittää huomioni joka kerta, kun sitä näen.

Mutta ihaninta on tämä teinipoikien halaaminen, siitä tulee hyvä mieli itsellekin. Jokainen kaipaa läheisyyttä ja kosketusta, myös (tai etenkin) se teini. Mutta jos siitä alkaa kauhea homottelu ja pilkka, kukapa sitä viitsii tai uskaltaa tehdä? Sitten sitä tuupitaan toisiaan, halaillaan vaikka kännissä (mikä on sitten sosiaalisesti “sallittua”, jostakin syystä) tai annetaan turpaan, koska ei muuta uskalleta. Surullista, totta tosiaan. Miten teinipoikien halaamisen hyväksyminen Suomessa muuttaisikaan meidän kulttuuriamme? Tai yksinäisten teinipoikien elämää? Ei voi kuin vain kuvitella…

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s