Ruokaa, Kaliforniassa

Teimme jo pari kuukautta sitten päätöksen lähteä jouluksi takaisin Kaliforniaan, sillä totesimme teinimme tarvitsevan sitä kipeästi ihan mielenterveydellisistä syistä. On ollut rankkaa neljätoista vuotiaalle olla kavereistaan erossa ja muutenkin syksy on hänestä (ja meistä kaikista) tuntunut erityisen pitkältä. Kallistahan huvia tämä lentäminen on, mutta joskus ei pidä ajatella rahaa, vaan tehdä niitä asioita mitkä tuntuvat oikealta jos se vain on mahdollista. Ja täytyy myöntää, että mieheni kanssa itsekin odotimme lomaa innokkaana, ehkä eniten siksi, että se antoi meille mahdollisuuden ottaa vähän etäisyyttä Roomaan, ainakin hetkeksi.

Nyt, herättyäni täällä Kaliforniassa aikaisin sateiseen aamuun, tunnelmat ovat ristiriitaiset mutta odottavat. On niin monia asioita joita odotan innolla, joita olen ikävöinyt syksyn mittaan. Esimerkiksi niinkin yksinkertainen asia kuin ruoka ja syöminen on ollut jatkuvasti mielessä, ainakin jollain tasolla. Olen terveyssyistä jo vuosia noudattanut gluteenitonta ja maidotonta sekä omasta tahdostani myös mahdollisimman kasvisperäistä ruokavaliota, ja vaikka italialainen ruoka on maailmankuulua (ja ihan syystäkin), itselläni on ollut haasteita löytää sellaista syötävää, jota voin tai vaihtoehtoisesti edes haluan syödä. Italialaiset syövät paljon juustoa, leipää ja lihaa, mikä luonnollisesti aiheuttaa mulle ongelmia. Onneksi gluteenitonta pastaa saa ostaa apteekeista, mutta esimerkiksi juustolle ei juuri ole löytynyt korvikkeita. Lisäksi olen välillä joutunut juuri tuon lihan kanssa tekemään kompromisseja. Ravintolassa käyminen on aina aika haasteellista, vaikka onneksi Rooma on sen verran iso kaupunki, josta löytyy kuitenkin jokaiselle jotakin, jos sitä osaa etsiä. Välillä olenkin kuitenkin kärvistellyt mahakipujen kanssa, kun tuota juustoa on tullut syötyä.

Täällä Kaliforniassa, ja ehkä etenkin juuri Santa Cruzissa, josta mieheni on kotoisin, ruokavalikoimat ovat kuitenkin aivan toisesta maailmasta. Täällä löytyy kaltaisilleni ituhipeille ruokaa joka lähtöön, myös ravintolasta, ja tuskin maltan odottaa, että pääsen täällä lempiluomukauppaani ostelemaan syötävää. Mantelimaidosta tehtyä juustoa, jee! Siis sellaista jota voi syödä ja joka maistuu hyvälle, koska onhan noita tuotteita muuallakin, löysin Roomastakin eräästä kaupasta tofujuustoa mutta kääk, sitä ei kyllä voinut hyvällä tahdollakaan syödä vaikka kuinka yritin. Mieheni ja poikani jakavat tämän innon ja eilen ajoimme jo suoraan lentokentältä heidän lempi meksikolaiseen ravintolaan hakemaan autenttista meksikolaista ruokaa.

Sama ruokajuttu toistuu tosin aina kesäisin Suomessa. Ryntäämme ensimmäisenä kauppaan hakemaan lempiruokiamme, pojalle karjalanpiirakkaa ja ruisleipää, itselleni siideriä ja savusiikaa (syön siis kalaa kyllä). Suomessa on myös ihania gluteenittomia tuotteita, karjalanpiirakoita ja korvapuusteja. Puhumattakaan sitten leivästä, nam. Itse rakastan syödä aamulla myös vaikkapa tattaripuuroa, mutta siihen ei ole ollut Italiassa mahdollisuutta ollenkaan.

Noh, tämä ruokajuttu voi jostakin tuntua pikkuasialta, mutta kyllä se jonkin verran vie energiaa, kun sitä joutuu viikottain miettimään. Vaikka äkkiä sitä kyllä tottuu uusiin ruokiin ja löytää uusia tuotteita niiden vanhojen tilalle. Varmaan kun olemme asuneet pari vuotta Roomassa ja muutamme muualle, jään taas kerran ikävöimään jotakin ruokaa, mitä ei saa muualta. Näinhän se aina menee. Omatkin ruokatottumukseni ovat muuttuneet vuosien mittaan valtavasti ja muotoutuneet eivät vain terveyteni vuoksi vaan asuinpaikan mukaan. Maassa maan tavalla.

 

 

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s