Hidasta autoilua, Kaliforniassa

Pojan kanssa ajeltiin autolla pari päivää sitten, oltiin matkalla kaverin luokse kylään. Poika istui hiljaa etupenkillä ja katseli ulos ikkunasta. Hetken päästä tokaisi:

“Kylläpä kaikki ajavat hitaasti täällä Kaliforniassa. Tai ehkä se vaan vaikuttaa siltä, kun vertaa italialaisiin.”

Nauroin melkein ääneen pojan pohdinnoille, niin naulan kantaa hän osui analyysissään. Olen itsekin koko lomaviikon taivastellut tämän amerikkalaisen liikenteen sujuvuutta. Puhumattakaan kohteiliaista kuskeista, jotka pysähtyvät odottamaan, että ylität kadun tai ruuhkaisesta moottoritiestä, jossa autoilijat pysyvät omilla kaistoillaan. Kyllä, ihmiset ajavat hitaasti – verrattuna roomalaisiin.

“Mun koulubussin kuljettaja ajaa joskus moottoritiellä pientareen kautta autojen ohi ja kerran se ohitti autojonoa jalkakäytävää pitkin”, poika raportoi tyynen rauhallisesti vierestäni autossa. “Ei täällä Kaliforniassa voisi kuvitellakaan kenenkään tekevän niin.”

No eipä tosiaankaan, ja etenkään koulubussin kuskia. Tukka nousi tälläkin äidillä pystyyn tuon kuullessani. Mutta arkipäiväähän tämä tällainen autoilu Italiassa on.

Muutama viikko takaperin saimme pojan kanssa oikein autenttisen kokemuksen italialaiskuskin kaahailusta, kun menimme salibandyturnaukseen seuran puheenjohtajan kyydissä. Hän saapui tapaamispaikalle viisitoista minuuttia myöhässä, mutta siitä huolimatta ehdimme turnauspaikalle ennen kaikkia muita. Tämä johtui siitä, että mies ajoi kuin mielipuoli koko matkan. Moottoritiellä hän kaahasi sataa viittäkymppiä huolimatta siitä, että tiellä oli aikalailla muitakin autoja. Pari kertaa oli laitettava etupenkillä silmät kiinni, etten huutaisi ääneen. Mietin kuumeisesti miten voisin italiaksi pyytää häntä hiljentämään, mutta hän taisi lopulta huomata kuinka paljon pelkäsin, sillä hän hiljensi vauhtia. Ei sentään tekstannut puhelimella kaahaamisen lomassa, niin kuin se eräs taksikuski aikoinaan teki.

Matkalla kotiin nopeudet alkoivat taas nousta kattoon, tällä kertaa kiemurtelevilla pikkuteillä. Sitten jouduimme onneksi ruuhkaan, jolloin puheenjohtajan oli pakko hidastaa. Tosin sitten alkoi järkyttävä ohittelu, kahdesti oikealta ohi bussipysäkin kautta ja kerran keskellä kahta kaistaa. Jalkakäytävälläkin kuljettajamme onnistui kerran ajamaan ja törmäsi melkein roskikseen. Silloin pokkani petti ja multa pääsi vaistomainen huudahdus (tai ehkä se oli pikemminkin kauhun rääkäisy?), koska oikeasti ajattelin, että nyt tulee kolari. No, eipä tullutkaan, mutta kuski tuhahteli tämän jälkeen minulle moneen otteeseen, olin kait hänen mielestään herkkänahkainen ja hysteerinen (ulkomaalainen?) naisihminen, kun en kestänyt hänen ralliajoaan.

Mielenkiintoista oli samalla reissulla huomata miten italialaiset toimivat tilanteessa, jossa kaksi kaistaa yhdistyy yhdeksi. Sen sijaan, että he pysyisivät kahdessa kaistassa, jokainen tunkee juuri siihen rakoon mikä edessä on. Parhaimmillaan autoja oli neljäkin vierekkäin, kun kaikki yrittivät etuilla. Siinä sitten oltiin, melkein pelti pellissä kiinni, hitaasti matelemassa kohti tätä yhtä kaistaa. Siinä ruuhkassa kerkesin näkemään mm. kaksi autoa, jossa pienet lapset hilluivat takapenkillä vailla mitään turvaistuimia tai edes turvavöitä. Eräässäkin autossa noin pari kolme vuotias tyttö seisoi takapenkillä ja piteli edessä istuvan istuimen päänojasta kiinni seiskyt luvun tyyliin. Silloinhan ei turvavöitä ollut takapenkillä lainkaan.

Tämä hurjastelu ei muuten kuulu vain yksityisautoilijoiden repertuaariin; olen jo muutaman kerran ollut Roomassa bussissa, joka paineli sellaista vauhtia pitkin katua, että kaarteessa linja-auto suorastaan kallistui. Kerran olimme mieheni kanssa pakkautuneeet muutaman muun ihmisen kanssa täpo täyteen bussiin. Jouduimme seisomaan tilanpuutteen vuoksi kuskin vieressä aivan bussin edessä, naama melkein etulasissa kiinni. Tästä huolimatta bussikuski revitti bussia Rooman kaduilla kuin Formula ykköstä ja viis veisasi siitä, että kuoppaisella ja rikkinäisellä tiellä bussi rytisi ja rynkytti niin että matkustajat joutuivat roikkumaan bussin tangoissa rystyset valkoisina pysyäkseen pystyssä. Pyysin miestäni, joka seisoi aivan kuskin olan vieressä, lasin toisella puolen tosin, katsomaan bussin nopeusmittaria.

Se näytti yli seitsemää kymppiä. Se on ihan mieletön nopeus tupaten täynnä olevalle kaupunkilaisbussille, varsinkin kun se ei todellakaan ollut ainoa tiellä oleva kulkuneuvo ja tiekin oli aika mutkainen. Mutta eipä tuo näyttänyt kuskia haittaavan. Varmaan hän olisi ajanut kovempaakin, jos olisi päässyt!

 

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s