Valoa teinin elämään

Teinillä oli tänään ensimmäinen koulupäivä kotona. Onneksi koulun puolesta on heti alkuun kurssi, jossa opetellaan ihan kädestä pitäen nettioppimista ja miten se toimii. Lisäksi kurssilla käydään läpi erilaisia strategioita joiden avulla saadaan aikaa hyviä tuloksia. Poika teki tänään mm. testin, jossa selvitettiin hänen oppimistapojaan kuten millaisessa ymäristössä ja mihin aikaan päivästä hän kokee olevansa parhaimillaan, millaisessa muodossa hän haluaa uuden tiedon, mikä auttaa häntä keskittymään jne. Sitten pohdittiin myös tavoitteellisuutta ja tavoitteiden asettelua.

Saimme myös nettikoulusta tätä kurssia varten oppikirjan, joka olisi kyllä hyvää luettavaa kelle tahansa teinille ja miksei vähän vanhemmallekin. Kirjan on kirjoittanut Sean Covey ja sen nimi on englanniksi Seven Habits of Highly Effective Teens. En usko, että sitä on suomennettu, sillä en löytänyt sille suomalaista vastinetta Helmetin (pääkaupunkiseudun kirjastojen yhteinen portaali) kirjahaulla. Olisi kyllä ihan hyvä kirja myös suomeksi, ainakin sen parin luvun perusteella mitä itse olen sitä lukenut. Kirjan alussa puhutaan siitä miten tavat, hyvät tai huonot, syntyvät ja miten ne vaikuttavat elämäämme. Sitten myös mietitään mitkä ovat hyviä ja mitkä huonoja tapoja. Lisäksi pohditaan miten uskomukset vaikuttavat elämäämme ja tapoihin ja tottumuksiin, jotka juurtuvat elämäämme. Miten muuttaa tapojaan? Miten muuttaa uskomuksiaan? Miten muuttaa oma elämänsä omannäköiseksi? Kuka minä olen?

No tämähän on täydellistä settiä tällaiselle elämäntaidonvalmentajalle kuin minä! Toivottavasti myös hänen lapselleen. Poika luki kirjaa muutaman luvun ja teki vielä netissä lisää tuota kurssia. Seuraavaksi, eli huomenna, on edessä matikan tasokoe, jonka perusteella hän sitten pääsee aloittamaan matikanopiskelut. Toiveissa on, että nyt löytyisi sellainen kurssi, jossa jopa oppisi jotain eikä kävisi niin kuin tuolla edellisessä koulussa, jossa poika melkein nukahti matikantunnnille, koska siellä oli liian helppoa. Mutta sehän tämän tasokokeen tarkoitus onkin, löytää hänelle se oikea kurssi tai jopa se kohta kurssista, mistä hän voi jatkaa niin että heti alkaa uutta tietoa tulemaan.

Saimme myös sellaisen hyvän uutisen sähköpostiin, että lapsi oli valittu USAn alle 19-vuotiaiden salibandymaajoukkueeseen!! Mahtavaa. Poika oli niin tohkeissaan tuosta uutisesta, että oli aika vaikea sen jälkeen keskittyä enää mihinkään paitsi pallon veivaamiseen parvekkeella! Eikä ihmekkään, on tätä jännitetty. Olemme videoineet pojan pelejä koko syksyn ja laittaneet niitä ruotsalaiselle valmentajalle katsottavaksi. Vähän jännättiin sitä, että ottavatko näin nuoren joukkueeseen mukaan, poika kun täyttää tarvittavat 15-vuotta vasta kuukautta ennen toukokuun alussa pelattavia kisoja. Hyvässä lykyssä hän saattaa olla nuorin osallistuja siellä.

Hienoa, että tuli pojalle näin positiivinen uutinen tähän saumaan. Syksy on ollut hänelle rankka ja monilta osin myös aika masentavakin. Nyt hänellä on jotakin mitä varten treenata ja mitä odottaa, se kantaa kummasti tämän kolme kuukautta. Ja vielä tämä koulujuttukin järjestyi toistaiseksi.

“Tosi hyvä, että olen tuolla nettikoulussa, nyt ehdin sitten treenatakin enemmän noita MM-kisoja varten”, poika sanoi itsekin tänään. Ja se on totta. Keskiviikkoiltana olemme menossa paikalliseen voimisteluseuraan katsastamaan toimintaa, josko sieltä löytyisi ryhmää, jossa poika voisi kerran pari viikossa harrastaa jälleen vähän voimistelu. Ei siis kilpailumielessä, vaan ihan vain omaksi ilokseen. Hänhän kilpaili telinevoikassa pari vuotta ja viime vuonna trampoliinivoimistelussa. Kovasti on ikävöinyt täällä tuota trampoliinivoimistelua, mutta valitettavasti en ole löytänyt Roomasta yhtäkään voimisteluseuraa, joka isoa trampoliinia käyttäisi. Onneksi nyt on kaksi seuraa, joissa on vanhempien poikien ryhmiä, jossa tehdään permantoa ja voltteja pikkutrampoliinilta, sekin on parempi kuin ei mitään. Toivotaan nyt, että toiminta on sellaista, joka tuntuu mielekkäältä myös tämän meidän teinin (sekä valmentajaäidin…) mielestä.

Toiseen seuraan laitoin sähköpostia italiaksi (Googlen vähän avitti siinä), mutta kehottivat soittamaan, jos kurssit kiinnostavat. No mahtavaa. Tänään sitten soitin ja olin jo valmiiksi miettinyt tarkkaan mitä sanon, koska oletusarvo oli se, etteivät puhu englantia. Puhelimeen sattuikin sitten sellainen henkilö, joka osasi englantia, ei vain valitettavasti ehtinyt puhua. Sanoi soittavansa takaisin, muttei soittanut. Että uudelleen sitten huomenna. Ehkä silloin pääsen italiaksi tämän asiani sanomaan?

Että nyt elämä näyttää paljon positiivisemmalta meidän teinille, mikä on hyvä, silloin äitikin voi vähän huokaista helpotuksesta. Tänään salibandytreeneissä olikin pojalla jo ihan eri meininki. Näköjään tämä mieliala on  tuohon pelaamiseenkin vaikuttanut, sitten kuitenkin.  Oli hän kovin mielissään kun italialaiset joukkuekaverit onnittelivat häntä tuosta maajoukkuepaikasta. Heistäkin pari on ollut Italian nuorten maajoukkueessa, joka yritti karsia tuonne samaisiin MM-kisoihin. Eivät valitettavasti päässeet, koska Euroopassa on kova taso ja siksi vaikea päästä kisaan mukaan. Olivat kuitenkin selkeästi iloisia joukkuekaverinsa puolesta, mikä oli kiva juttu!

Ihania poikia kyllä onkin tuossa pojan salibandyjoukkueessa, minäkin keski-ikäinen naisihminen pääsen heidän kanssaan pelailemaan kerran viikossa ja hyvin siihen suhtautuvat. Mitä nyt juoksevat ohi lähinnä, vaikka täytyy sanoa, että tänään onnistuin muutaman kerran laittamaan heille kampoihin. Omaltakin teiniltä vein pallon kerran pelissä ja hän jaksoi siitä puhua vielä illallispöydässä, niin pöyristynyt hän oli tästä käänteestä (yleensä en todellakaan saa häneltä palloa pois, sen verran hyvin teinillä tuo pallo pysyy lavassa, toisin kuin äidillä…). Taisi kyllä olla vähän ylpeäkin ikälopusta mutsistaan, joka jaksaa aina vaan ryynätä kentällä teinipoikien kanssa.

Matkalla kotiin poika kommentoi ihan positiivisesti peliäni:

“Sä sait sen yhden syöttöpisteenkin, kun te teitte sen maalin C:n kanssa. Ja kerran pääsit vetämäänkin. Sun kyllä tarttis yrittää maalia vähän useammin, kun kerta sulla on ihan hyvä rannari (rannelaukaus), sä pelaat ihan liian varovaisesti.”

Aha selvä, kiitos vinkistä, täytyypä pistää korvan taakse.  Ihana poika, nuori valmentajan alku. Äidistä on hyvä aloittaa, mussa kun on sitä työsarkaa…

 

 

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s