Urheilusäännöt italialaisittain

Eilen olimme jälleen pojan salibandyturnauksessa Rooman lähellä sijaitsevassa pikkukaupungissa, Ciampinossa. Matsi oli tiukka ja poikani joukkue oli pelin loppua kohden 2-3 häviöllä. Kolme minuuttia ennen pelin loppua eräs poikani pelikavereista teki kuitenkin maalin ja tilanne olikin yhtäkkiä tasan. Peli oli tähän saakka ollut aikamoista vääntöä, mutta nyt siitä sitten tulikin mieheni sanojen mukaan rugbyottelu.

Täytyy tähän alustukseksi sanoa, että seurattuani nyt puolen vuoden ajan läheltä neljää eri italialista salibandysarjaa (U17, U19, Aikuiset CP – pieni kenttä eli 3 vs 3 sekä Aikuiset CG – iso kenttä eli 5 vs 5), tämän maan ehkä suurin ongelma tämän lajin suhteen on tuomareiden taso. Se on nimittäin aikalailla olematon ja totaalisesti kiinni siitä, kuka sattuu pilliin viheltämään. Tarkoittaen siis sitä, että tuomareilla ei ole yhteistä linjaa eikä kuulemma juurikaan mitään koulutusta. En oikein ole vielä saanut selville miksi tuomareita ei kouluteta. Kun olen asiaa kysellyt, olen saanut vastaukseksi vain olankohautuksia. Sellaista se on, sillä ei voi mitään. Kuulostaapa tutulta. Tämä taitaa olla se yleinen suhtautuminen asioihin, joihin ei muka voi vaikuttaa mitenkään.

Koska oikeita tuomareita ei ole olemassakaan, homma toimii turnauksissa siten, että joka joukkueesta kahden pelaajan on tuomaroitava ainakin yksi matsi, jossa he eivät ole itse pelaamassa. Noin pääsääntöisesti näyttävät olevan aika kahvilla nuo pelaajat pelisäännöistä. Kerran poikani alle 19-vuotiaiden poikien joukkue pelasi matsin, jossa tuomari vihelsi pilliin vain silloin kun pallo meni kentän ulkopuolelle. Enpä tiedä paljonko teistä kukaan on seuraillut salibandya, mutta voin kertoa, että jos kahden kilpailevan joukkueen teinipojat pistää pelaamaan matsia ilman minkään valtakunnan erotuomaria, siitä on salibandy kaukana. Meidänkin poika lensi kerran laitojen yli sellaisella rytinällä, että selkään aukesi iso ventti ja paita oli veressä. Sen jäljiltä on selässä vieläkin arvet, vaikka tapauksesta on nyt kaksi kuukautta. Ja tiedoksi vain, että salibandy ei periaatteessa ole kontaktilaji niin kuin esimerkiksi jääkiekko.

Silloin kävin muutaman valitun sanan vaihtamassa tämän ns. tuomarin kanssa ja ilokseni voin kertoa, että hän on sittemmin ryhdistäytynyt. Viimeksi pääsin oikein kiittelemään häntä aktiivisesta ja sääntöjen mukaisesta (tai ainakin sinne päin) tuomaroinnista. Jos ei italialaiset osaa tuomareitaan kouluttaa, täytyy näköjään suomalaisen tiikeriäidin se tehdä!

Mutta takaisin eiliseen matsiin. Olimme siis tasatilanteessa ja pojat lähinnä painivat salibandykentällä samalla kun pallo poukkoili sinne tänne. Vastustaja sai vapaalyönnin muutamaa sekuntia ennen loppua, mutta siitä ei syntynyt mitään. Meidän joukkue sai pallon ja eräs pojista, hän on erittäin nopea, juoksi sananmukaisesti kellon kanssa kilpaa toiseen päähän ja… teki maalin.

Joukkeemme sekosi täysin. Kaikki juoksivat kentälle kauheaan pinoon riemuiten voitosta. Vastustaja oli kuin maansa myynyt. Pelikello näytti, että aikaa matsissa oli jäljellä 0.1 sekuntia. Homma selvä, vai mitä?

No katsos kun ei. Toinen tuomareista, se vanhempi, näyttikin yhtäkkiä pelipöydän edessä käsimerkkiä: maalia ei hyväksytä.

MITÄH?

About sekunnissa koko meidän joukkue ympäröi tuomarin ja alkoi huutamaan suoraa huutoa hänelle. Toinen joukkue ryntäsi toivorikkaana paikalle, ehkä he eivät olleetkaan hävinneet vaan tämä olikin tasapeli. Alkoi järkyttävä huuto ja meuhkaaminen. Noin parikymmentä kundia huusi suoraa huutoa toisilleen, kukaan ei kuunnellut ketään, kukaan ei varmaan edes helvetti hengittänyt. En ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa, missään, koskaan. Ainakaan livenä.

Pelipöytä, jossa kyseisen kellon käyttäjä istui toisen ns. pelinvalvojan kanssa, levitteli käsiään. Tuomari meni edes takaisin joukkueiden välillä. Sitten hän yritti puhua toisen tuomarin kanssa, mutta ei pystynyt, koska meidän joukkueen kapteeni huusi pää punaisena hänen vasempaan korvaansa samalla kuin toisen joukkueen kapteeni karjui oikeaan. Joukkueiden pelaajat syyttelivät toisiaan. Koko kenttä oli aivan sekaisin, melu oli korvia huumaava. Meidän poika istui penkillä ja katseli tätä kaikkea silmät lautasen kokoisina. Viikko sitten Italiaan opiskelijavaihtoon tullut ruotsalaispelaaja tuli luokseni päätään pudistelleen ja kysyi:

“Mitä helvettiä täällä tapahtuu? Miten se ei nyt muka ollut maali, jos kerran pelikello ei ole vielä edes käynyt loppuun?”

Welcome to Italy.

Multakin oli tässä vaiheessa kysytty usean henkilön toimesta mitä mieltä minä olin tästä maalista. Jaa, no olen sitä mieltä, että jos maali tehtiin peliajan puitteissa, se on maali. Summeri ei ollut vielä soinut. Itseasiassa peli ei ollut vieläkään virallisesti päättynyt. Etten nyt oikein ymmärtänyt mikä tässä mättää. Yritin kysyä, että miksi tuomarin mielestä maalia ei voi hyväksyä, mutta eihän mua kukaan enää kuunnellut.

Jossain vaiheessa mulle selvisi, että jonkun mielestä kellonkäyttäjä ei pistänyt kelloa juoksemaan heti vastajoukkeen viimeisen vaparin jälkeen, että siinä oli parin sekunnin viive ja siksi oikeasti pelin pitäisi olla ohi. Tai olisi pitänyt olla ennen viimeistä maalia. Aha. No jos näin oli ettei kelloa laitettu heti päälle, olisi ollut tuomarin asia se huomata ja viheltää peli poikki. Ja kun hän ei sitä tehnyt, niin peliaika oli se mikä se oli. Ei voi lähteä peliaikaa muuttamaan jälkikäteen sen nojalla, että joku oli muka huomannut, että kellon päälle laittamisessa oli kahden sekunnin viive. Tai väittää huomanneensa. Ja voihan olla, että kellonkäyttäjällä on ollut sama viive myös kellon pysäyttämisessä aikaisemmin. Ei voi tietää. Emme ole kokoajan kytänneet kelloa. Kellonkäyttäjäkin on vain ihminen.

Seuraavaksi tapahtui sitten todella mielenkiintoinen käänne. Kaiken huutamisen ja meuhkaamisen keskellä tuomari yhtäkkiä päättikin, että maali hyväksytään. No siitähän sitten riemu repesi toisen joukkueen keskuudessa. Nyt alkoivat jo mailat lentämään ja melkein oli itku joltain tulla. Olin jo varma, että joukkonyrkkitappelukihan tämä äityy, mutta mielenkiintoista kyllä, kaikki pysyi verbaalisella tasolla. Yksi vastajoukkueen pelaaja toivotti kaikki alimpaan helvettiin ja vähän ehkä pidemmällekin (ihan kaikkea en ymmärtänyt) ja lähti kentältä pois julistaen, ettei koskaan enää tulisi pelaamaan tässä paskakaupungissa. Tuomareista nuorempi juoksi hänen peräänsä ja puhui hänet takaisin kentälle. Sitten taas huudettiin ja solvattiin toisia. Sekä tuomaria. Nyt hänellä oli taas molemmat joukkueet kimpussaan.

Tähän draamaan oli mennyt tässä vaiheessa 15 minuuttia. Tuonkin ajan olisi varmaan voinut käyttää muuten. En vieläkään ole perillä siitä miksi tuomari alun alkaen päätti hylätä tuon poikani joukkueen maalin. Enkä tiedä miksi hän muutti mielensä. Ehkä koska joukkueemme kapteeni huusi kovempaa kuin toisen joukkueen kapteeni?

Lopulta peli pelattiin ns. loppuun. Eli kaikki menivät kiltisti aloitusasemiin, tuomari vihelsi pelin käyntiin ja siinä samassa summeri soi pelin päättymisen merkiksi. Sitten käteltiin ja kiitettiin sivistyneesti vastustajia. Niin kuin normaalissakin pelissä. Välikohtaus oli ohi ja unohdettu yhtä nopeasti kuin se alkoikin. Vain ruotsalainen pelaaja oli edelleen ymmällään.

“Mitä järkeä tuossa oli? Ihan turhaa draamaa saatiin aikaiseksi. Jos tuomari ei olisi alunperin tuota maalia hylännyt, oltaisiin päästy vähemmällä.”

Niin. Mutta italialaiset eivät ehkä ajattele niin. Jotenkin näitä dramaattisia hetkiä hakemalla haetaan tai sitten jopa järjestetään. Mieheni oli sitä mieltä (seurattuaan tätä katsomosta, itse olin kentän laidalla valmentajan apuna), että tuomari teki sen tahallaan. Ukko on nimittäin seuramme naapuriseurasta ja seuroillamme on tunnetusti paljon kilpailua keskenään. Ehkäpä hän ei halunnut joukkeemme saavan tuota ylimääräistä pistettä sarjataulukossa? Vaikea sanoa. Italialaiset osaavat kyllä vehkeillä tällaisissa asioissa.

Mutta olipa tapaus, ei voi muuta sanoa. En ihan vastaavaa osaisi kuvitella Suomessa. Siellä kyllä olisi ehkä jo nyrkitkin tulleet esiin, mutta se ei näissä tilanteissa kuulu italialisten tyyliin. Ehkä siksi, että muutenhan tässä vedettäisi toista turpaan lähes päivittäin, kun näitä kahinoita täällä nimittäin riittää näköjään kaikissa mittakaavoissa. Säännot kun ovat olemassa rikkomista varten. Tai vähintäänkin neuvottelemista, jos ei muuta.

 

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s