Kuluttavaa elämää

Olen huomannut, että oma sietokyky Rooman melskeessä asumiseen kulkee sykleissä. Välillä on ihan siedettävää ja sitten yhtäkkiä ei taas jaksaisi tätä meininkiä ollenkaan. En oikein edes osaa sanoa mistä nämä syklit johtuvat, joskus on sietokyky vain korkeammalla ja toisinaan sitten matalammalla. Tietenkin jos kolmatta kertaa aamulenkilläsi joku karjuu sinulle vespansa selästä hävyttömyyksiä kehdatessasi ylittää katua koiriesi kanssa suojatietä pitkin, on haasteellista pysyä positiivisena. Mutta aina ei edes tarvitse tapahtua mitään. Sitä vain herää aamulla ajatukseen, että en nyt vaan tänään jaksaisi olla täällä.

Juttelin erään suomalaisen kanssakärsijän kanssa ja hän sanoi minusta osuvasti, että Roomassa asuminen on kuluttavaa.

Kuluttava on tämän kaiken kuvaamiselle aika täydellinen sana, sillä sitä elämä Roomassa juuri on. Tämäkin suomalainen oli asunut täällä jo muutaman vuosikymmenen. Hän kertoi suhteensa Roomaan olevan viha-rakkaussuhteen. Ymmärrän sen kyllä hyvin, vaikken osaakaan kuvitella kuuna päivänä asuvani täällä useita vuosikymmeniä. Mutta ehkäpä tämä viha-rakkaussuhde on se aika normaalitila, asuitpa sitten missä tahansa. Monet ystäväni Suomessa allekirjoittaisivat tämän saman toteamuksen. Heinäkuussa he rakastavat Suomea, mutta joulukuun vaakassuorassa räntäsateessa eivät ehkä niinkään. Ehkä kuitenkin tämä Rooman viha-rakkaussuhde on sikäli juuri kuluttava, että sen molemmat puolet ovat läsnä elämässäsi päivittäin. Yhdessä hetkessä olet ihan ookoo ja seuraavassa jo manaat täällä asumisen syvimpään helvetttin.

Eräs toinen suomalainen johon törmäsin muutama viikko sitten kertoi haaveilevansa muutosta vähintään kerran viikossa.

“Olen asunut Roomassa yli kymmenen vuotta ja edelleen tulee hetkiä, että ajattelen etten kestä tätä enää. Pelottavaa on se, että näitä hetkiä tulee vähintään joka toinen päivä.”

Hän kertoi, että edelleen jaksaa mennä hermo siihen, että jos on käytävä pankissa, siihen menee puoli päivää. Ja jos asioita lähtee hoitamaan, niin kahta asiaa enempää on turha kuvitella hoitavansa päivässä. Että vanhat naiset kiilaavat kauppajonossa ja sitten huutavat ja sättivät sinua vielä kaupan päälle. Että kaikki huutavat kokoajan kaikille, sillä se on täkäläisten tapa puhua toisilleen. Että ihmiset eivät vastaa sähköposteihin tai puheluihin ja kaikesta pitää sopia kasvotusten, jos ollenkaan.  Se on kuluttavaa.

“Se ei vain oikein sovi tällaiselle suomalaisella tyypille, joka tykkää kaiken suunnitella ja tietää valmiiksi”, hän kiteytti.

Toisaalta asioilla on aina ne kaksi puolta. Joten jos ei italialaista saa sopimaan asioita etukäteen, hän osaa myös olla sen vuoksi joustava ajankäyttönsä kanssa. Samainen suomalainen kertoi hauskan tarinan siitä, kuinka oli järjestänyt vuosia sitten suomalaiselle työporukalle erilaisia tapahtumia ja kiertueita liittyen heidän ammattiinsa. Monikymmenpäinen ryhmä oli toivonut vierailua eräässä tietyssä firmassa ja vaikka suomalainen tuttavani oli yrittänyt soittaa ja meilata sinne jo useita viikkoja, kukaan ei ikinä vastannut hänen viesteihinsä. Lopulta hän oli ottanut riskin ja paukannut pihaan bussilastillisen suomalaisia kanssa. Firman omistaja oli ollut ihastunut ikihyvikseen ja toivottanut tervetulleeksi koko porukan, vaikka se oli keskeyttänyt hänen oman päivänsä totaalisesti. Vierailu oli sujunut mahtavasti, vaikka sitä ei oltu etukäteen suunniteltu tuttavani yrityksistä huolimatta.

“Silloin osasin arvostaa italialaista joustavuutta, vaikka olisihan se ollut kiva sopia asioista ajoissa”, hän sanoi.

Tämä joustavuus on kyllä ehkä se italialaisten paras piirre. Eilen kun juoksimme pojan synttäri-illallisen jälkeen katsomaan olisiko gelato-jätskiä myyvä paikallinen gelateria vielä auki ja se ei ollut, se ei haitannut, sillä kun koputtelimme oveen kävi ilmi, että eräs työntekijä oli vielä paikalla siivoamassa ja viemässä roskia. Kuullessaan pojan synttäreistä hän päästi meidän vielä sisälle ostamaan jätskiä kotiin vietäväksi, vaikka koko lafka oli periaatteessa kiinni. Mutta koska Italiassa käytäntö on todennäköisesti aina eri kuin periaate, voidaan olla joustavia. Mikä välillä ajaa meidät täällä hulluuden partaalle, mutta toisaalta voi joskus olla maailman ihaninta.

Lisäksi aina välillä on niitäkin hetkiä, että tajuaa asuvansa aika ainutlaatuisessa paikassa, paikassa, jonne tuhannet ihmiset matkustavat päivittäin ihmettelemään historiaa. Pelkästään Vatikaanissa on arvioitu käyvän noin 4.2 miljoonaa turistia vuodessa. Eivät he turhaan tänne tule, sillä onhan täällä paljon nähtävää. Se pukkaa vaan helposti unohtumaan tässä kuluttavan arjen keskellä. Siksi on hyvä, että välillä muistaa käydä keskustassa ihmettelemässä vaikkapa Colosseumia tai Pyhän Pietarin kirkkoa tai jotakin muuta todella vanhaa rakennusta. Ettei pääse unohtumaan mitä Rooma voi myös olla, sen kuluttavan lisäksi.

 

 

 

Advertisements

2 thoughts on “Kuluttavaa elämää

  1. Ihana kirjoitus ja kiva kun se päättyi positiiviseen ajatukseen, vaikka kestämistä on takuulla paljon 🙂 meinasin muuten kommentoida jo tuohon edelliseen kirjoitukseen että välillä italialaiset (varsinkin nuoret miehet) ovat tosiaan pelottavia. Muistan au pair-vuosiltani tapauksen, kun kieltäydyin erään pojan/ miehen tarjoamasta oluthuikasta ja siitä tuli pientä sanaharkkaa, mutta lopuksi mies pyysi rakastettavasti anteeksi. Kohta jalkojeni juureen alkoi kuitenkin lennellä kolikoita (ilmeisesti mies yritti kekseliäästi vihjata minun olevan jokin maksullinen nainen) ja kun ignoorasin tämän niin lopulta lensi lasinen olutpullo, sirpaleet vaan lentelivät päälleni. Se siitä hymystä ja sovinnosta…

    Like

    • No huh, aika pelottava kokemus sulla, Saara! Tunteet täällä tosiaan aika helposti kuohuvat pintaan, sekä miehillä että naisilla, mutta etenkin miehillä. Muutenkin tuntuu olevan ihan arkipäivää selvitellä asioita vähän rajummin kuin mihin itse olen tottunut. Naapuristakin välillä kuuluu kaikennäköisiä ääniä ja joskus mieheni kanssa mietimme, että onko siellä menossa joku vakavaksin avioriita vai onko kyseessä vain “normaali” italialainen “keskustelu”. Noh, niin kauan kun ei kuulosta siltä, että tavaroita heitellään… kai?

      Like

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s