Roomalainen eläinlääkärikäynti

Tänä aamuna veimme koiramme täällä Roomassa eläinlääkäriin, sillä olen lähdössä piakkoin Suomeen ja koirat (jotka lähtevät mukaan) tarvitsivat heisimatolääkityksen eläinlääkärin antamana. Ja lemmikkieläinpassiin siitä tietenkin merkinnän.

Olemme mieheni kanssa kävelleet jo kerran aikaisemmin kotoamme kilometrin päässä sijaitsevalle eläinlääkäriasemalle. Silloin kävimme kyselemässä aikaa, sillä vaikka vähän italiaa puhunkin, soittamalla kyseisen ajan varaaminen ei houkuttanut. Reissumme oli kuitenkin turha, sillä kyseltyämme aikaa kävi ilmi, ettei eläinlääkärissä(kään) anneta etukäteen aikoja.

“Tulkaa tänne klo 9 ja 21 välillä”, vastaanottovirkailija ohjeisti. “Olemme auki maanantaista lauantaihin. Muina aikoina on vain päivystys.”

Jaahas. Olisihan se pitänyt arvata. Eihän täällä anneta aikoja kampaajallekaan niin miksi eläinlääkärillekään. Sehän nyt olisi aivan liian suunnitelmallista. Yritin kysellä mihin aikaan päivästä olisi vähiten ruuhkaa, mutta virkailija vain kohautteli olkapäivään.

“Koskaan ei voi tietää”, hän sanoi, arvoituksellisesti.

No niinpä tietenkin. Italialaiset tykkäävät elää pienessä jännityksessä. Meneekö eläinlääkärissä tänään tunti vai puoli päivää? Katsotaan miten käy.

Päätimme mennä paikalle kello yhdeksäksi siltä varalta, että eläinlääkärissä oli lauanataipäivänä kovinkin kiireistä. Paikalla ei ollut kuitenkaan ketään muuta kuin me. Eläinlääkäri puhui jopa englantia, mikä oli melkeinpä pieni pettymys, koska olin jo miettinyt valmiiksi miten selitän asiani italiaksi. Ilmeisesti iltaliani oli niin järkyttävän huonoa, että mies katsoi parhaaksi vaihtaa kieltä.

Olen itse ns. eläinihminen eli olen lapsesta saakka ollut eläinten kanssa läheisesti tekemisissä. Silloin aikoinaan kun eläinten kanssa aloitin ensin harrastamalla ja sitten myös ammattilaisena, eipä niiden sielunelämästä ollut juurikaan tieteellistä tutkimusta. Sittemmin asiat ovat muuttuneet ja nykypäivänä pukkaa lähes viikottain uutta tutkimusta eläinten käyttäytymisestä tai oppimisisesta. Omatkin toimintatapani ja koulutusmetodini ovat vuosien saatossa muuttuneet eläinystävällisemmäksi ja tiedostavammiksi. Suhteeni eläimiin on myös hyvin erilainen, positiivisempi ja mutkattomampi sillä lajien välinen vuorovaikutus on kohentunut ja perustuu yhteistyöhön eikä esimerkiksi uhkailuun.

Roomaan saakka nämä eläinmaailman “uudet” tuulet eivät ole selvästikään vielä saapuneet. Harva se päivä näen ihmisten lyövän koiriaan, repivän niitä niskanahasta, raahavan katua pitkin väkisin ja huutavan niille pää punaisena. Näen myös koiria, joilla ei ole aavistustakaan mitä niiltä halutaan ja jotka raahavat omistajiaan pitkin katuja remmin perässä tai hyökkäilevät ahdistuneena toisia koiria päin ohi kulkiessaan. On ilmiselvää, etteivät italialaiset osaa juurikaan kouluttaa koiriaan. Totta, onhan täällä muutama poikkeuskin, mutta noin yleisesti ottaen sanoisin, että 80% koiranomistajista ei ole aavistustakaan miten koira oppii ja kannattaa kouluttaa. Sillä hakkaaminen ja huutaminen ei todellakaan ole koulutusta ja siinä tilanteessa koira ei opi muuta kuin sen, että sen omistaja on arvaamaton hullu.

Muutaman kerran olen puuttunut näihin tilanteisiin huonolla italiankielelläni. Pari kertaa olen myös saanut karanneen koiran kiinni ja palauttanut sen omistajalle. Pari viikkoa sitten toimimme poikani kanssa koiravahteina eräälle naiselle, joka oli jättänyt muutaman kuukauden ikäisen eroahdistuksesta kärsivän noutajanpentunsa sidottuna kaupan eteiseen, josta se onnistui (ensin ulvottuaan kurkkusuorana muutaman minuutin) pakenemaan kaksi kertaa rimpuilemalla irti valjaistaan ja juoksemaan paniiksissa kauppaan sisälle. Katseltuani toistamisen naisen painiottelua pennun kanssa ja sitä kuinka hän etujaloista raahasi hysteerisesti kiljuvan pennun takaisin kaupan etuosaan, tarjouduin jäämään koiran kanssa odottelemaan, että nainen saisi suoritettua ostoksensa. Onneksi sattui vielä olemaan taskussa muutama koirankeksi, joilla sitten (ilman lupaa) kouluttelin pentua odottelemaan rauhassa sillä välin kun omistaja shoppaili kaupassa. (en yleensä kouluttele toisten ihmisten koiria ilman heidän lupaansa, mutta hätä ei lue lakia. Pennun ahdinko oli ilmeinen ja omistajalla ei ollut aikomustakaan yrittää pentua kouluttaa vaan hän oletti koiran jotenkin “tajuavan” mitä siltä kaupan edessä haluttiin)

En tiedä mitä odotin eläinlääkäriltä, mutta se oli aika selvää heti kättelyssä, ettei hän juurikaan ollut kiinnostunut eläimistä. Hänellä ei myöskään tuntunut olevaan aavistustakaan miten koirien kanssa ollaan ja tervehditään. Omat koirani ovat ihmisystävällisiä, mutta eläinlääkärissä niitä epäilyttää jo valmiiksi, että mitähän tuleman pitää. Joten eivät ne innoissaan ryysää moikkaamaan ketään. Etenkin Chili on varuillaan, sille raukalle kun jäi ikuiset eläinlääkärin traumat Sveitsissä sattuneen koirahyökkäyksen jäljiltä. Silloin sen henki oli hiuskarvan varassa ja vaikka ihana luottoeläinlääkärimme oli aivan mahtava tuona päivänä, Chili itse traumatisoitui päivän tapahtumista ja niin sille jäi huonoja muistoja eläinlääkäristä.

Tänään molemmat koirat olivat korvat pitkinä ja häntä koipien välissä heti alusta saakka. Chai, joka on yleensä todella sosiaalinen ja heiluttaa jokaiselle ihmiselle häntäänsä, ei antanut eläinlääkärin edes silittää itseään vaan painui lattiaa vasten välittömästi. Tosin ukko meni heti käsi ojossa sitä silittämään, antamatta koiran edes tsekata kuka tämä valkotakkinen tyyppi on ja huolimatta koiran elekielestä, joka omasta mielestäni oli aika ilmeistä. Chiliä mies ei yrittänytkään lähestyä, ehkä siksi että mieheni piteli sitä sylissään?

Selvitimme asiamme. Olin viisaana ostanut tarvittavat matolääkkeet jo Suomesta, koska halusin varmistaa, että madotus onnistuisi ajallaan. Koiramme ovat aina suostuneet nuo matolääkkeet ottamaan namipalan kanssa mukisematta. Eläinlääkäri kuitenkin, jokseenkin epäloogisesti, tarjosi niille pilleriä paljaaltaan. Öö, toimii ehkä ahnean labradorinnoutajan kanssa, mutta ei todellakaan terrierin kanssa. Kun tämä ei onnistunut (iso yllätys…) hän haki ruokapurkin ja pisti pillerin ruokaan kätköön. Chai söikin omansa välittömästi (lue: nielaisi kokonaisena), mutta ahdistunut Chili, joka nyt tiesi, että ruuassa oli epäilyttävä pilleri, ei suostunut edes maistamaan epäilyttävän eläinlääkärin kädessä olevaa maksapasteijaa. Ehdotin, että minä yrittäisin antaa koiralle lääkeen, koska sitä pelotti.  Kerroin, että näin olimme toimineet aikaisemminkin eläinlääkärissä.

“Ei käy”, sanoi eläinlääkäri, tempaisi pienen koiramme kovakouraisesti luokseen, avasi väkisin sen suun ja työnsi pillerin syvälle kurkkuun ennen kuin mieheni tai minä saimme sanaakaan suustamme.

Chili-raukka meni tietysti ihan shokkiin. Se alkoi vapisemaan häntä koipien välissä. Nappasin sen välittömästi syliini ja se painautui mua vasten järkyttyneenä.

“Olisi ollut parempi, jos koiralle ei olisi annettu lääkettä väkisin”, sain sanottua.

Eläinlääkäri kohautti olkapäitään. “Tämä oli nopeampi tapa”, hän sanoi.

No siinä hän ehkä oli oikeassa. Mutta nopeampi ei aina tarkoita parempaa, etenkään pitkällä tähtäimellä. Olen itsekin joutunut joskus aikoinani lääkkeet työntämään eräänkin koiran kurkusta alas, mutta kyllä se on sitten aivan se viimeinen vaihtoehto. Koska nyt tämän kovakouraisen kohtelun seurauksena Chili on todennäköisesti seuraavalla eläinlääkärikäynnillä huomattavasti vaikeampi hoitaa. Ja kaksinverroin stressaantuneempi. Itsellänikin oli paha mieli, mun en ollut ehtinyt koiran avuksi, sitä puolustamaan.

Eläinlääkäri kirjoitti passeihin tarvittavat merkinnät ja lykkäsi ne käteeni.

“Näkemiin”, hän sanoi. Koiria hän ei enää vilkaissutkaan. Ei ehkä niitä maailman empaattisimpia tyyppejä. Mutta empatia ei taida ollakaan kovin italialainen hyve, mitä olen huomannut tarkkaillessani vanhempia lastensa kanssa. Aika surutta antavat esimerkiksi vauvojen täällä huutaa puuttumatta siihen kovin äkkisältään. Ja kuten sanoin, eläinten kanssa on usein hyvinkin kovakouraista meininkiä.

Menimme vastaanottotilaan maksamaan. Siellä meille kerrottiin, että eläinlääkärikäyntimme hinta oli yhteensä 20 euroa. Kaksikymmentä euroa??? Luulin ensin, että olin kuullut väärin, sillä esimerkiksi Kaliforniassa samantyyppisestä käynnistä veloitettiin aina monta sataa. Tosin siellä eläinlääkäri tutki eläimet ja teki niille terveystarkastuksen ennen lääkkeen antoa. Mikä on varmaankin aika standardikäytäntö. Siellä ei tulisi kuuloonkaan antaa koiralle lääkkeitä tutkimatta sitä ensin. Suomessakin käynnin hinta olisi kahdelta koiralta huomattavasti enemmän kuin vaivaiset 20 euroa. Sillä ei pääse edes ovesta sisälle! Tosin näissä kalliimmissa maissa meitä on poikkeuksetta palvellut eläinlääkäri, joka on selkeästi pitänyt eläimistä. Ehkä olemmekin maksaneet ennemminkin palvelun laadusta kuin itse toimenpiteistä, vaikka luulisi että eläimistä välittämäinen olisi eläinlääkärille aikalailla oletusarvo. Miksi ryhtyä eläinlääkäriksi, jos eläimet eivät kiinnosta? Vaikka taitaapa maailmassa olla paljon lääkäreitäkin joita eivät ihmiset voisi vähempää kiinnostaa…

Vastaanottovirkailija kirjoitti minulle käsin kuitin ja pyysi osoitetta, jonne lähettää laitaa postitse laskusta printattu versio. Miksi sitä ei printattu siinä heti, en tiedä. Pöydällä ei ollut tosin tietokonettakaan. Maksupääte oli kuitenkin, ettei käteiselle tarvinnut maksaa jos ei halunnut.

Koirat olivat tyytyväisiä, kun pääsivät ulos aamuaurinkoon. Chili ravisteli itseään pitkään ja hartaasti. Koirathan ravistelevat usein rauhoittaakseen itsensä tai toisia läsnäolijoita. Koirilla on muitankin ns. rauhoittavia signaaleja kuten pään kääntäminen, kuonon nuolaisu tai haukottelu. Niistä voi lukea lisää täältä, jos on kiinnostunut (ja jos sulla on koira, etkä tiedä mitä ovat rauhoittavat signaalit, lue ehdottomasti!)  https://www.taitoatassuihin.fi/rauhoittavat-signaalit/

Nyt on sitten eläinlääkärissäkin käyty. Hyvää oli se, ettei siinä mennyt puolta päivää ja oli yhtä halpaa kuin kampaamokäynti. Huonoa oli se, ettei eläinlääkärillä tuntunut olevan harmaintakaan aavistusta miten koirien kanssa ollaan tai että ne ylipäätään ovat eläviä olentoja, joita kannattaisi kohdella kunnioittavasti. Tai että omistajalla voisi olla jotain sanottavaa siihen, miten hänen koiraansa kohdellaan ns. ammattilaisen puolesta. Mutta, hengissä selvittiin siitäkin ja Chilikin toivottavasti toipuu kokemastaan. Se selviää viimeistään sitten seuraavalla eläinlääkärikäynnillä, toivottavasti jossakin muualla…

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s