Paluu Roomaan

Tänään saavuimme pojan kanssa takaisin Roomaan oltuamme Suomessa ja Ruotsissa yli kaksi viikkoa yhteensä. Välittömästi kyllä muisti taas tulleensa erääseen maailman suosituimmista turistikohteista, sillä juna ja metro olivat niin täynnä matkalla kotiin, että hyvä jos kääntymään pystyi. Keli oli myös turistikohteiden luokkaa, lämpöä oli 20 astetta enemmän kuin Suomessa, mutta se nyt ei ole kovin vaikeeta, koska Suomessa tuntuu tänä vuonna alkaneen jonkinlainen ikitalvi, joka vain jatkuu ja jatkuu.

Ja jatkuu.

Toiveissa on, että lämpötilat Suomessa nousisivat ainakin kymmeneeseen asteeseen kesäkuuhun mennessä, kun palaamme taas armaaseen kotimaahan.  Tai mielummin jopa kahteenkymmeneen, mutta eipä ruveta kuitenkaan ahnehtimaan. Jos nyt ei ainakaan enää sataisi lunta?

Paluu Roomaan tuntui sekä vaikealta että helpolta. Toisaalta kaikki on nyt täällä tuttua ja onhan se kiva, että on kelit kohdillaan. Toisaalta taas Suomessa (ja Ruotsissakin) oli vain niin ihanan rauhallista. Näköjään sitä on näin keski-iällä alkanut arvostamaan enemmän luonnon hiljaisuutta kuin kaupungin vilinää. Vielä parikymppisenä olisi todennäköisesti ollut toinen ääni kellossa.

Ruotsissa en ollut käynyt moneen vuoteen ja täytyy sanoa, että vietettyäni siellä viikon, olin jo ihan myyty. Siellä oli kevät pidemmällä kuin Suomessa (olin Etelä-Ruotsissa), mikä oli tietenkin plussaa. Ihmiset olivat myös todella kohteliaita, etenkin liikenteessä. Voi sanoa, että järjestään jokainen auto pysähtyi kohdalle antamaan tietä, jos seisoit tien laidassa vähänkään sen näköisenä, että halajaisit toiselle puolelle. Aivan käsittämätöntä ja niin totaalisesti Rooman vastakohta. Ehdin jo melkein jäädä tänään auton alle tullessani kotiin lentokentältä, sen verran olivat kadunylitystaitoni parissa viikossa ruostuneet. Sitä on niin helppo tottua siihen, että autoilijat ottavat jalankulkijat huomioon.

Ruotsissa panin myös merkille yleisen vaurauden merkit. Esimerkiksi urheiluun oli selkeästi satsattu rahaa sekä isommissa että pienemmissä kaupungeissa. Helsingborg oli aivan uskomattomat urheiluhullun paratiisi, valtavankokoista hallia ja stadionia vierivieressä niin monta, että meinasi kahden käden sormet loppua laskuissa. Kaikki hohtavan uusia. Sama toistui pienemmässä mittakaavassa Växjössä, vähän yli 60 000 asukkaan kaupungissa. Myös koulut näyttivät ainakin ulkoa päin uudistetuilta ja hyväkuntoisilta. Lisäksi Ruotsissa on osattu rakentaa myös esteettisesti silmää miellyttäviä rakennuksia mm. kivestä ja tiilestä, eikä vain niitä rumia lättäkattoisia sementtikuutioita, joita Suomessa näkyy. Koska kyllä silläkin on merkitystä, miltä rakennus näyttää ulkoapäin. Mutta tämä on usein myös kustannuskysymys. Olen kuullut, että on halvempaa rakentaa lättäkattoisia kuin harjakattoisia. Mistä sitten taas voisi päätellä, että ehkäpä Ruotsilla menee sitten kuitenkin juuri sen verran paremmin kuin Suomella? Kun on kerran varaa rakentaa kaunista.

Ja siistiäkin oli. Kerjäläisiä en nähnyt ollenkaan, enkä juopuneita tai muutenkaan huonokuntoisia päihteiden käyttäjiä. Nuoret olivat keskimääräistä paremmin pukeutuneita ja hyvin käyttäytyviä. Puheessa ei hoettu kirosanoja ja kukaan ei syljeksinyt kadulla. Muutenkin ihmiset tuntuivat olevan kohteliaita toisilleen. Jotenkin tuli sellainen olo, että Ruotsissa ollaan askel edellä suomalaisia joissakin asioissa. Tai kaipa sekin riippuu siitä mitä arvostaa. Jonkun mielestä siisti pukeutuminen on varmasti tylsää ja kaavoihin kangistunutta. Tai se, ettei kukaan anarkisti vedä kaljaa housut puolitangossa paikallisen puiston penkillä on tasapäistymistä. Ja ehkäpä minäkin näin vain yhden puolen Ruotsista, sillä vaikka Helsingborgikin on aika suuri kaupunki (lähikuntineen n. 270 000 asukasta) ei se mikään Helsinki ole. Tukholmassa voisi olla erilaista. Tai Malmössä.

Toisaalta täytyy kyllä myös sanoa, että ajellessamme ristiin rastiin ruotsalaista maaseutua, huomasin, että myös maaseudulla talot olivat todella hyväkuntoisia. Niistä oli ihan selkeästi pidetty hyvää huolta, samoin taloja ympäröivistä pihoista sekä eläinten rakennuksista. Ja jopa laitumien aitarakennelmista. Onko siis niin, että estetiikka on ruotsalainen kansallispiirre?  Vai vallitseeko Ruotissa samanlainen naapuripaine kuin Sveitsissä, jossa et kehtaa olla pitämättä pihaasi siistinä, koska naapureittesi pihanurmet ovat maksimissaan kolmen millin pituiset? Tosin Sveitsissä on jopa säännöt siitä, miten rehevänä pihaasi reunustavat puskat saavat rehottaa. Ja jos et trimmaa puskia tiettyyn päivään mennessä, poliisit tulevat ovelle kolkuttelemaan. Tosi on, tämäkin on koettu, uskokaa tai älkää.

Noh, joka tapauksessa, oli syy tähän mikä tahansa, kiinnitin näihin asioihin huomiota Ruotsissa. Ja huomasin, että omakin mieli ja silmä lepää, kun ympäristo on hyvin hoidetun näköinen. Sitä en sitten tiedä minkälainen pakkopaita tämän ympäristön normien mukaan eläminen on. Sitähän ei turistina voi tietää. Siksi koen aina, että oikeasti kulttuurista ei voi tietää mitään kovin syvällistä, ennen kuin on viettänyt aikaa maassa jonkin aikaa. Ja ymmärtää kieltä tarpeeksi. Silloin asiat aukeavat aivan eri tavalla kuin turistivierailulla. Silloinhan sitä on vain lomalla ja kaikki on aina helpompaa. Siksi on vaikea sanoa, ovatko havaintoni Ruotsista kovin osuvia vai eivät, sillä olin siellä tosiaan vain viikon lomalla.