Paluumuuttajan ajatuksia

Ajattelin, että tämä blogi on ehkä kuopattu, mutta ei sentään. Muutamaan otteeseen olen miettinyt tänne kirjoittamista, mutta aika ei ole (muka) antanut periksi. Nyt antoi.

Suomessa olemme pojan kanssa asuneet nyt sitten jonkin aikaa ja se on ollut todella helppoa. Kuulun Facessa paluumuuttajille suunnattuun ryhmään ja sieltä olen lukenut muiden hiuksianostattavia kokemuksia Suomen ankeudesta, mutta itselleni kokemus on ollut aivan toisenlainen. Miksi? Noh, ehkä tämä ikäkin alkaa vaikuttamaan siihen miten asioihin suhtautuu ja mitä arvostaa. Asiaa tietenkin auttoi myös se, että tulin tänne Roomasta, missä mikään ei tuntunut toimivan. Suomessa toimii, ja se on välillä ihan mielettömän ihanaa. Paras esimerkki tästä on passinhakureissu. Suomessahan passin saa todella helposti tilattua netissä, etenkin jos on jo valmiiksi vanha passi ja käyttää samaa allekirjoitusta. Pojan kohdalla tämä ei ollut mahdollista, hän kun on vielä lapsi. Siksi piti varata aika Pasilassa sijaitsevaan toimistoon.

Aika oli loppukesästä, eräänä torstaina klo 14. Menimme paikalle klo 13.55. Odotushuone oli täynnä ihmisiä ja mies hermoili heti, että pitääkö tässä ottaa nyt joku jonotusnumero, kestääkö tämä kauan ja miten me ehditään seuraavaan paikkaan ajoissa. Hänellä kun on melkein jo traumaperäinen stressireaktio virastoissa ravaamisesta ja niissä notkumisesta, koska Roomassa se on melkein sääntö, kun jotain asiaa lähdetään hoitamaan.

Ei pidä, ei kestä ja ehditään.

Klo 13 virkailija huusi nimemme, menimme luukulle ja hoidimme asiat viidessä minuutissa.

“Mahtavaa”, mies hoki jälkeenpäin varmaan puoli tuntia.

Ja olihan se mahtavaa. Voin vain kuvitella mitä vastaava toimenpide olisi vaatinut Roomassa. Ainakin kuusi tuntia, kyynärpäätaktiikkaa ja teräshermot. Ja sekään ei ehkä olisi riittänyt…

Kelikään ei ole alkanut vielä ahdistamaan, vaikka huomenna on jo marraskuu. Kyllä, on satanut ja tuulikin on ollut ajoittain navakka. Märkiä tiskirättejäkin on tullut taivaalta pariin otteeseen, mutta jostain syystä se ei ole vielä ainakaan ollut mikään ongelma. Päin vastoin, on ihan mahtava tulla sisälle lämpimään kotiin, kun on ensin rämpinyt tunnin tuulessa ja sateessa koirien kanssa. Ja ihan luksusta olla kotona, kun ei tarvitse istua tietokoneella toppatakki päällä ja kolmet housut jalassa päällekkäin. Tuulisellakaan säällä asunto ei vuoda kuin seula, vaan täällä on oikeasti lämmin ja selviämme sisätiloissa ilman kerrastopukeutumista.

Muutenkin, kun on hyvät kamppeet, ei ole kylmä ulkonakaan. Tuntuu siltä, että Kaliforniassa ja Roomassa mulla oli jatkuvasti talvella vilu, Suomessa ei ollenkaan. Ja suihkussakin tulee kokoajan lämmintä vettä ja lisäksi mulla on kylppärissä lattialämmitys, niin mahtavaa. Muistan meidän ensimmäisen kodin Kaliforniassa, jossa kylppäri oli talon perällä, pienessä erillisessä huoneessa, jossa ei ollut minkään valtakunnan lämmitystä, sillä talon ainoa kaasulämmitin (joka puhalsi kuumaa ilmaa taloon) oli olohuoneessa, toisella puolella taloa. Suihkussa käyminen aamuisin nolla-asteisessa kelissä kävi melkein urheilusta…

Toisaalta, joskus on hyvä olla ilman jotakin, vaikkapa sitä lämmintä vettä tai lämmintä asuntoa, osaapahan arvostaa sitä sitten myöhemmin, kun sen taas saa elämäänsä takaisin. Melkein päivittäin jaksankin olla monesta asiasta täällä Suomessa kiitollinen. Tällä hetkellä eniten kuitenkin tästä sisäilman ja suihkuveden lämpötilasta, jes!

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

w

Connecting to %s